Milloin on harjoiteltu tarpeeksi?

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 27. huhtikuu 2011 kello 10:14

Tämä aihe tuli mieleen eilen, kun pidimme viimeisiä kuoroharjoituksia ennen kevätlaulajaisia. Ensinnäkin tykkäsin kovasti asenteesta, joka harjoituksessa huokui: vahva keskittyminen, vastuullinen oman osuuden hoitaminen ja rohkeat kysymykset & kommentit. Laulukin sujui tosi hienosti alkukankeudesta päästyä. Sen verran kömmähdyksiäkin sattui, että kuoronjohtajana uskallan huokaista. Jokaista hyvää esitystä edeltää AINA lähestulkoon katastrofaalinen harjoitus. Eilen ei katastrofaalista ollut, mutta sen verran onneksi jäi parannettavaa, että tiedän esityksen menevän oikein hyvin.

Milloin sitten on harjoiteltu tarpeeksi esitystä varten? Siihen ei ole yksiselitteistä vastausta. Tarpeeksi on harjoitellut, kun kaikki menee niin hyvin kuin mahdollista ja sitten vielä piirun verran paremmin. Etukäteen sitä on vaikea tietää. Yksi merkki tarpeeksi harjoittelusta on se, että kuorossa osa porukasta alkaa kyllästymään uudestaan ottoihin. Esittävä taide on siitä vekkulia, että koskaan ei voi olla etukäteen täysin varma siitä, mitä esityksessä tulee tapahtumaan. Ja kun esitys on ohi, sitä ei enää korjailla. Loputon harjoittelu ei poista tätä epävarmuutta. Luulen, että kuvataiteilijoilla on samansuuntaisia ajatuksia omien teostensa kanssa, vaikka niitä voi periaatteessa hinkata ja muuttaa loputtomiin. Jossain vaiheessa on vain pakko todeta, että se on tässä ja antaa teos eteenpäin.

Kun on tarpeeksi harjoitellut, esitykseen voi mennä levollisin mielin. Jännitystä se ei toki poista. Jännitykseen auttaa vain lukemattomat esiintymiset – ja tarpeeksi mokailu. Kun homma on mennyt pieleen julkisesti tarpeeksi monta kertaa, niitä tilanteita lakkaa jännittämästä. Kyse onkin silloin siitä, miten mokan voi kääntää hyödyksi. Jäykässä kuorokonsertissa kappaleen poikkimeneminen saattaa parhaassa tapauksessa laukaista tunnelman toisenlaiseksi ja yleisölle jää päällimmäiseksi mieleen, että olipas kivaa. (Kuorolainen saattaa toki muistaa vielä seuraavanakin päivänä, että mä lauloin väärin, voi itku, voi itku!)

Johtajan näkövinkkelistä levollista on lähteä keikalle, kun itsellä on sellainen olo, että huonoimmillaankin esitys on ihan ok. Sellainen tunne minulla on ensi tiistain suhteen. Kuorolaisilla voi olla hyvinkin erilaisia ajatuksia harjoittelun riittävyydestä. Yksi on saattanut osata stemmansa ulkoa jo pitkään, kun taas toinen on vielä epävarma ja toivoisi lisää oman stemman opetusta. Harjoitusprosessissa pitäisi pystyä paremmin ottamaan huomioon eri stemmojen erilaiset harjoitustarpeet. Siihen luulen keksineeni hyvän toimintatavan ensi syksyksi, mutta siitä lisää tuonnempana.

Suoraa vastausta otsikon kymykseen ei siis ole, mutta toisesta suunnasta saa jotain apua. Liian vähän on nimittäin harjoiteltu silloin, kun kappaleet eivät suju kunnolla koskaan, laulajat kiukuttelevat ja tiuskivat viimeisissä harjoituksissa ja kukaan ei katso koskaan johtajaan päin laulaessaan (vaan tuijottaa tiivisti nuotteja). Johtajakin voi edesauttaa tällaista tilannetta huonoilla kappalevalinnoilla. Sopiva vaatimustaso ja mielenkiintoinen sisältö ovat avaimia, joilla hyvä esitys syntyy. Jos siis mietit, osaanko minä kappaleet tarpeeksi hyvin, niin voin lohduttaa: minä mietin koko ajan, että valitsinko oikeat kappaleet.

Samassa veneessä ollaan ja nyt ei auta kuin soutaa yksituumaisesti järvelle ja katsoa miten siinä käy. Ensi tiistai-iltana puoli kahdeksalta olemme siinä asiassa viisampia. Tsemppiä kaikille kuoron ensiesiintymiseen!

Viimeisimmät postaukset