Do re mi…

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 5. lokakuu 2011 kello 12:15

Katsoin vihdoin musiikin tietokirjasta, mitä se sanoo mieltäni jäytäneestä c d e / do re mi kysymyksestä. Jahas, c d e jne on käytössä meillä ja muissa pohjoismaissa + anglosaksisissa, do re mi jne on italiaa ja sitä käyttävät maat joiden kieli pohjaa latinaan. Tämä selvä! Samalla yritin lukea artikkelia duurista ja mollista, mutta se meni yli hilseen että rymisi… Sen kuitenkin opin että duuri-sanan merkitys on ”kova” ja mollin ”pehmeä”. Ja niinpä tosiaan, duurimusiikissa on jonkinlaista kovuutta, kun taas mollimusiikki on pehmeäpiirteisempää (siis subjektiivisena kuuloelämyksenä). Tämä aihe kiehtoo minua valtavasti ja haluaisin oppia siitä paljon lisää, myös teorian tasolla.

Maanantain laulutaitotunnin paras anti taisi tällä kertaa olla Titanic-elokuvan tunnari My Heart Will Go On. En sinänsä ole näiden mahtipontis-ylidramaattisten turbotunnarien ystävä (poikkeus: Bond-leffojen tunnarit!), mutta tätä oli yllättäen antoisa laulaa. Sävellys on laulullisesti hyvä, siinä on soivat linjat. Sanoista en sano mitään, mutta sopivathan ne yhteyteen johon laulu kuuluu.

Lauloimme myös kilometrin pituista Lapin kesää. Oma mielipiteeni on, että runo on luettuna paras. Silloin saa sisällön lisäksi nauttia sanamusiikista ja runoilijan hienosta rytmikorvasta. On aivan eri asia lukea runo hiljaa itsekseen, mietiskellen ja sisäisesti kuunnellen, kuin kuulla se lauluesityksenä, jolloin etualalle nousee esittäjä ja esitystapa. Toinen tulkitsee runon sinulle sinun puolestasi. – Silti täytyy todeta, että on paljon hienoa runoihin sävellettyä laulumusiikkia.

Kuorossa Jaana yllätti nykymusiikkiteoksella, jonka sanat ovat pelkkää naurua: ha ha ho ho jne. Eikä melodiaakaan oikeastaan ole, vain sävelkorkeuksien nousut ja laskut on määrätty. Atonaalista? Odotan että tästä tulee tosi hauska, kun ruvetaan kunnolla treenaamaan.

Jaana pisti meidät laulamaan työn alla olevia laulujamme sikin sokin, siis ääniryhmät hajalleen. Äkkiä muistin vanhan kikan: sormi korvaan niin kuulen paremmin oman ääneni. Se tepsi jopa Pohjolan yön kanssa. Yritän laulaa mahdollisimman paljon ulkoa, sillä silloin kuulen sävelkulut mielessäni, toisin kuin nuotteja tuijotellessa. Ihme juttu mutta näin se vain on.

Stemmiksessä saatiin taas uudet nuotit.  Innostuin niin että olin kahmia koko nipun itselleni, kun näin että se oli Vem kan segla förutan vind. Jag ÄLSKAR svenska visor! Ja kuorosovitus on tappokaunis. Tämän ja Sataman valot kun saamme likkaporukalla esityskuntoon, niin a vot!

Tahtoisin antaa aikaani tälle lauluhommalle viikottain enemmän kuin nyt voin. Mutta hyvä näinkin. Saatan tulla lauluharkkoihin väsyneenä, mutta palaan aina kotiin intoa puhkuen. Energiat lähtevät liikkeelle ja putsaavat mielestä päivän pölyt.

Kommentoinut Jaana Turunen 5. lokakuu 2011 13:01

Kiva, että tykästyis uuteen kuorokappaleeseen. Minusta kuoro näytti ennen kaikkea superjärkyttyneeltä siitä. Tiedän, että kun se osataan, niin se kuuluu monen lempibiiseihin, mutta tässä vaiheessa se saattaa vaikuttaa tosi hankalalta (mitä se ei oikeasti ole). Harmittaa vähän, että annoin teille nuotit heti. Se olisi opittu korvakuulolta hetkessä…

Ja atonaalista se ei ole… Atonaalisuus on tonaalisuuden (=sen duuri ja molli homman) vastakohta, mutta tarkkoja sävelkorkeuksia ainakin pääasiassa. Se on kovin vierasta ja juuri siksi se on hieman hankalammin lähestyttävää. Se on sitä osaa musiikin teoriassa, jota en aio ottaa meidän teoriakurssilla huomioon lainkaan. Opetellaan ensin aakkoset, sivistyssanoihin on vielä matkaa 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s