Käyttäjän Marita Jama lähettämä 13. lokakuu 2011 kello 17:30
Laulutaitotunnilla kohtaan useimmiten vanhoja tuttuja lauluja, mutta joskus myös aivan tuntemattomia. Tutut -osastoa edustakoon viime maanantain ohjelmasta tunteikas venäläinen Moskovan valot. Sielunsukulaisuus kuuluu laulun sävyssä ja tunnelmassa. Slaaveja emme ole mutta idästä tulemme, sehän on geneettinen fakta. Lauloimme Moskovan valoja ensin tavalliseen tapaan, sitten jazzahtavasti ja latinohtavasti. Tuollaisesta tyyliloikkailusta minä tykkään!
Se on hauskaa ja saattaa tuottaa yllättävän raikkaita tuloksia.
Sitten se tuntemattomat -osasto: Nykyiskelmää Oikeesti en ollut ikinä kuullutkaan. Näppärän tuntuinen sävellys, mutta näistä tämän lajin jutuista jään kaipaamaan tarinaa. Ne ovat enempi hetken ja mielialan kuvia. Eivät oikein ala mistään eivätkä päädy mihinkään. Selvästikään en ole näiden biisien kohderyhmää.
Nuottikoulussa naputeltiin jo vähän kiperämpiä rytmikuvioita, ei kuitenkaan vielä ”level 4:ää” eli ylintä tasoa lunttilapuissamme. Erityisen kiihdyttävää oli nuottien nimeäminen nuottiviivastolla ja niiden laulaminen sitten käsimerkkien kera. Tarkoitus on harjaantua tuottamaan sävelkorkeudet oikein, kun on merkkien kanssa tarpeeksi sahailtu oktaavia ylös alas eli ”solfattu”. Nerokasta! Pieni lapsi oppisi tämän varmaan leikiten.
Kuorossa paneuduttiin haha-hoho -teokseen marssimalla koulun käytävällä rytmikkäästi laulun alkuosaa toistaen. Siinä karisi enimmät pelot ja rimakauhut, kun huomasimme kuinka lystiltä se kaikki kuulosti eikä ollutkaan vaikeaa. Tästä tulee meille hittinumero, sanokaa mun sanoneen!
Entisiäkin työn alla olevia lauluja tottakai käytiin läpi. Kuolleet lehdet on jo niin hyvissä kantimissa, että voidaan alkaa hioa nyansseja. Mutta Pohjolan yö! Vilkaisu Jaanan suunnalta kertoi ettei minulla vielä(kään) mene ihan putkeen. Ne oikukkaat ”siniset nuotit”… (Huokaus.) Mutta periksi en anna.