Aiheen vaiheilta

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 25. huhtikuu 2012 kello 17:15

Tulihan se Jaanan kongressiraportti! Maanmainio tapahtuma, jonka annista pääsemme siis mekin vielä nauttimaan.

Kuorossa tehtiin harmoniaharjoituksia isossa piirissä. Ensin lauloimme nelinkertaisena kaanonina Rosen fra Fyn siten, että joka neljäs lauloi samaa säettä samaan aikaan. Kaanon siis kulki ketjussa laulajalta laulajalle eikä tukea ollut vieruskavereista. Se pakotti skarppaamaan ja luottamaan omaan tajuun siitä, missä mentiin. Toisessa harjoituksessa jakauduimme äänialoittain, siis sopraanot, altot, tenorit ja bassot omina ryhminään, ja Jaana antoi kullekin neljän nuotin mittaisen melodiapätkän. Niitä sitten lauloimme Jaanan johtaessa ja välillä nostaessa ja laskiessa volyymia. Kuulosti kauniilta! Ymmärtääkseni näillä harjoitteilla pyrittiin juuri siihen viime viikolla esiin ottamaani yhtenäiseen sointiin. Että kuoro on instrumentti, ei vain joukko yhtäaikaisesti laulavia ääniä. Näin kun etenemme, kyllä meistä kuoro tulee!

Uusia lauluja treenatessa järkytyin tiedosta, että stemmoja ei välttämättä merkitäkään nuottiviivastolle järjestyksessä sopraano, altto, ja F-avaimen viereen tenori ja basso. Ne kuulemma voivat mennä toisinkin, jos sovittaja niin päättää. Voi hyppivät haupitsit!! Tästä ei järjestystä ja säännönmukaisuutta rakastava Neitsyt-luonteeni tykkää…

Jännityksellä seuraamani Voice of Finland -kisa päättyi sovinnaisuuden voittoon. Kansa äänesti finalisteista ykköseksi mainstream-kaverin, vaikka omaperäisempiäkin vaihtoehtoja oli tarjona. No, ehkä todellinen ”Suomen ääni” onkin juuri tämä: miellyttävä mutta yllätyksetön, taitava mutta tavanomainen. Uskon tosin että muillekin finaaliin asti päässeille aukeaa ura viihdemusiikissa, sen verran vakuuttavia ja vaikuttavia nämä tyypit ovat. Kisan kuluessa putoili muitakin lahjakkuuksia, joista varmasti kuulemme vielä. Esimerkiksi se 16-vuotias ihmetyttö jolta tuntui taittuvan laji kuin laji, räpistä jazziin.

Luen parhaillaan Heikki Salon kirjoittamaa lauluntekijän opasta Kahlekuningaslaji. Itse olen rustannut viisujani  vaistolla, ilman isompaa faktatietoa rakenteista. Kirja on erittäin kiinnostava ja suorastaan piiruntarkka pilkkoessaan säkeiden valmistamisen osiin. Nyt mietin, kahlitseeko tämä tiedon tulva omaa luomumetodiani. Toisaalta huomaan tiedostamattani noudattaneeni laulunteon perusjuttuja – nyt minulla vain on niille myös termit ja määritteet. Luulenpa kuitenkin että unohdan ne ja jatkan entiseen malliin, jos vielä lauluja nikkaroin.

Kommentoinut Jaana Turunen 26. huhtikuu 2012 13:59

Pakko antaa savolainen vastaus: ka suattaa olla niinnii, vua suattaa olla toisinnii. Yleensä stemmat merkataan: sopraano 1, sopraano 2, altto 1 , altto 2 jne. Näin tehdään, jotta laulajille löytyy sopivat laulukorkeudet ja saadaan säveltäjän toivomat sointivärit. On myös kappaleita, joilla ei ole merkitystä kuka ko. stemman laulaa. Silloin ne nimetään toisin. Ja joskus saattaa olla useampi kuoro stemmoineen samaassa kappaleessa, kuten renessanssin ajan upeissa teoksissa…

Kommentoinut Marita Jama 26. huhtikuu 2012 13:50

Jep, niinhän se on tanssissakin, että sääntöjä voi rikkoa kun ne tuntee ja ”rikos” on siis tietoinen. Ja olen tosiaan huomannut että melodia voi kulkea ja usein kulkeekin ääneltä toiselle. Ja jos on vaikka 8-ääninen vokaaliteos, niin äänille tuskin on nimiä vaan ne lienee numeroitu. Onko näin?

Kommentoinut Jaana Turunen 25. huhtikuu 2012 22:09

Ja vielä tarkennus: kyllä stemmat kirjoitetaan järjestyksessä, MUTTA melodiaa ei läheskään aina kirjoiteta ylimmäiseksi. Sitten voidaan tehdä stemmoja, joita voivat toteuttaa erilaiset ryhmät, joita ei välttämättä kutsuta sopraanoiksi, alttiiksi, tenoreiksi ja bassoiksi. Stemmat voivat myös vaihtua, kuten tässä tapauksessa. Joko sotkin tarpeeksi?

Kommentoinut Jaana Turunen 25. huhtikuu 2012 22:05

Eikös se Marita ole niin, että kun säännöt tuntee, niitä voi rikkoa. Musiikissa se nimittäin menee usein niin 🙂

Viimeisimmät postaukset