Tekniikkaa

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 13. syyskuu 2012 kello 17:26

Edetessään lauluharrastuksemme alkaa painottua yhä enemmän myös laulamisen tekniikkaan. Syksyn teemana meillä tuntuu olevan ”njä-njä-njää” ja tvängi, joiden avulla Jaana-maestra pyrkii lisäämään ääniimme läpitunkevaa voimaa. Sitä tarvitaan eritoten Manauksessa. Omalta osaltani ymmärrän asian niin, että saadakseen tämän saundin aikaan täytyy laulaa mahdollisimman etisesti, ”maskista”, ja pitää ne paljonpuhutut äänihuulet leveälti yhdessä. Nenääni en halua laulaa, sillä inhoan sitä. Nykyään joka toinen naispuolinen poppari laulaa nenäänsä ja/tai pikkutyttömäisesti sieväillen, mitä inhoan jos mahdollista vielä enemmän. On se jännä miten muodit vaihtuvat. Minun nuoruudessani iskelmälaulajat lauloivat aikuisen äänellä, ja etenkin naisista monilla oli raffinoitua jazz-otetta. Ja laulutkin olivat tietysti parempia! 😀

Joka tunnilla tsekkailemme nyt kurkunpään asentoa ja äänen ohentamista ja huokoistamista sekä vibraton tuottamista. Enpä ennen tiennytkään, että nyyhkimällä saa vibraton aikaan. Toinen (minun käyttämäni) konsti on parodioida oopperaa. Kaikki tämä on hurjan kiinnostavaa ja johdattaa askel askelelta kohti lauluäänen hallinnan salaisuuksia. Siis että kaiken voi tosiaan tuottaa tietoisesti eikä vain luonnonmenetelmällä, missä kurkku joutuu koville kun kaikki täytyy mutkien kautta kokeilla.

Olen ruvennut käymään myös keskiviikon laulutaidossa ja molemmilla pop-tunneilla saadakseni kaiken mahdollisen ilon irti laulutreeneistä. Toivon että lisääntynyt harjoittelu alkaa jossain vaiheessa myös kuulua äänessä. Kuorossa uudet laulut pitävät aivotkin hereillä, kun stemmoja ajetaan sisään. Viimekeväiset ovat näköjään pysyneet hyvin mielessä, huomaan osaavani ne edelleen ulkoa. Kyllähän ne muistissa säilyvät, kun ne sinne työllä ja vaivalla juntataan! Siihen luotan nytkin, näiden uutukaisten kanssa. Ja erityisellä innolla odotan luvattuja negro spiritualeja ja Faurén Requiemia. Negro spiritualit korvaavat kirvelevää menetystä, kun en muiden sitoumusteni takia voi osallistua jazz-pienryhmään. – Hei JAZZTYTÖT, voisiko joku teistä kertoa täällä sivuillamme, miten balladien kanssa sujui?

Kommentoinut Jaana Kilpi 15. syyskuu 2012 16:54

Aivan huippubiisit  oli jazzeissa. Ei ollut helppoa, mutta se oli kirsikka kakun päälle keskiviikon lauluiltaan!  My Funny Valentine oli minulle outo, joten se tietty oli vaikeampi. Mutta niiiiin kaunis kappale! Nyt olen kuunnellut sitä netistä eri laulajien esittäminä ja kyllähän tämä pitää opetella.

Cry Me a River oli ennestään tuttu, mutta en ole sitä koskaan laulanut. Taas lisää opeteltavaa.  You Tubessa Barbra Streisandin versio vuodelta 1967 on kyllä aika täräkkä.

Kommentoinut Jaana Turunen 14. syyskuu 2012 13:53

Jazz-pienryhmästä on tihkunut minun tietooni ainakin se, että siellä laulettiin My funny Valentine ja Cry me a river.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s