Käyttäjän Marita Jama lähettämä 18. lokakuu 2012 kello 18:00
Vanhoja blogikirjoituksiani silmäillessä löysin niistä säännöllisen epäsäännöllisesti toistuvan teeman: ylä-äänien onnistumisen hetkittäin. Kokemus on joka kerta yllättävä ja riemukas, lähes riehakas. Mitä tästä voisi päätellä? Ainakaan haluni päästä korkealle ei ole Maestra-vuosieni myötä laimentunut, päin vastoin. Lähden aina äänenavauksessa kipuamaan ylös täynnä toivoa, että SE taas tapahtuisi. Ja kun se tapahtuu, tunne on huimaava. Haluan uskoa että kirkastumaan päin ollaan menossa, kurkkuvärkkini ja minä.
Maanantaina lauloin popissa soolona Killing Me Softly, ”mestarikurssityyliin”. Teija säesti ja antoi palautteen, jonka jälkeen lauloin vielä uudestaan. Olin kotona miettinyt lauluun dramaturgian ja harjoitellutkin, en tosin ihan täyteen ääneen. Mutta salissa (niin! saimme salin takaisin käyttöömme myös maanantaiksi!!) ei ollut esteitä vetää täysillä. Teija sanoi että ääneni on ”ilmaisuvoimainen”. Ehkä, silloin kun saan sen ulos. Usein minulla on tunne että äänestäni puuttuu voimaa, toisin kuin kuorotovereillani, joiden pakotonta äänenkäyttöä ihailen. Mutta soolokokemus oli rohkaiseva – tällä kertaa ääniaparaatti totteli ja teki sen mitä halusin. Käyttäkää muutkin poppislaiset kipin kapin tämä tilaisuus oppia ja kokeilla omia rajoja!
Laulutaitotunnin aluksi kuuntelimme joulukorttilaulut, jotka nyt ovat lähes valmiiksi miksatut. Ei paha! CD:stä tulee vähintäänkin yhtä hieno kuin viimevuotinen.
Kuorolle pukkaa keikkaa: Manaus-laulu pitäisi esittää marraskuussa(ko?) torilla rumpalin ja tanssijoiden kera, ja Romanssin (Sua vain yli kaiken…) laulamme lauantainaTuomiokirkossa erään kuorolaisen pojan vihkitilaisuudessa. Luikautimme Manauksen kylmiltään tallenteeksi tanssijoita varten, ja Romanssia kävimme illan päätteeksi pruuvaamassa kirkossa. Tulee olemaan ylen juhlallista laulaa vihkiparille alttarikorokkeella. Siinä on karaistava mielensä, sillä tarkoitus ei ole että esiintyjät itkevät vaan kuulijat…
Keskiviikkona lauloimme uudesta toivelaulukirjastamme mm. M.A. Nummisen Kaikki ihmisolennot, jonka teksti on suoraan YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta. Ja taas tulee nuoruusmuisto: Vuosi ehkä 1966, iltahetki Sörkan boksissa, joku ystäväpiiristä oli saanut käsiinsä EP-levyn, jolla Numminen lauloi tekstiä seksioppaasta: ”Nuoren aviomiehen on syytä muistaa…” Kuuntelimme kynttilänvalossa korvat punottaen. Törkeän jännittävää! Numminen oli underground-tyyppi, joka yhdessä Rauli Badding Somerjoen ja Suomen Talvisota -bändinsä kanssa oli aiheuttanut skandaalin Jyväskylän Kesässä. No, aika ja sopivaisuuskäsitykset ovat muuttuneet, mutta taiteilija Numminen on timangia edelleen.