Käyttäjän Marita Jama lähettämä 17. joulukuu 2012 kello 17:30

Vaikka Maestra-tunteja enää ollut, muuta laulullista toimintaa riitti viikkoni varrelle yltäkyllin:

Ensinnäkin Teijan opinnäytekonsertti King’s Crownissa maanantaina. Tupa täyttyi seisomapaikkoja myöten ja Teija Korhonen Quartet esitti jazziin kallistuvan ohjelmansa tyylikkäin ottein. Itseäni ilahduttivat erityisesti rennon hyväntuulisesti lauletut scat-osuudet. Mutta keitä olivat ne ravintolan toisessa päässä istuneet moukat, jotka koko konsertin ajan puhuivat keskenään täyteen ääneen? Esiintyjistä he eivät piitanneet tuon taivaallista, eikä heille johtunut mieleen että muu ravintolayleisö kenties haluaisi kuunnella konserttia häiriöttä. Uskomatonta käytöstapojen puutetta.

Tiistaina minut houkutti tuomiokirkkoon Eric Ray & Minor Blue Band, joiden mainostettiin esittävän Elvis-gospeleita. Suomalainen bändi lämmittelijäsolisteineen oli o.k., mutta Mr. Rayn esityksistä en pitänyt. Ääntä ja volyymia kyllä riitti, liikaakin, sillä mies suorastaan mylvi laulut läpi hukaten kokonaan Elviksen alkuperäisesitysten herkkyyden. Jenkkityylinen yleisön jututus ja kättely eivät myöskään istuneet kirkkotilaan ja vakaan suomalaisyleisön makuun. Kaikki nuo show-elkeet tuntuivat lähinnä kiusallisilta. Lupailivat tulevansa taas ensi vuonna uudestaan. Eipä olisi väliksi…

Keskiviikkona me Maestra-laulajat veimme joulumieltä vankilan asukeille. Kuten viime vuonnakin turvatoimet olivat tiukat, askeltakaan ei otettu omin päin. Ruokalatila täyttyi pääosin nuorista miehistä, mukana vain jokunen varttuneempi. Väliseinän erottamina istui omana ryhmänään viisi naisvankia, nuoria hekin. Parin ensimmäisen laulun myötä kivikasvot alkoivat sulaa ja toiveita alkoi tulla tasaiseen tahtiin. Lauloimme reilun tunnin ja lopuksi saimme lämpimät aplodit. Arvaan että olemme tervetulleet keikalle kiven sisään vastakin.

Lauantaina olin taas teatterimatkalla Helsingissä. Ja jälleen pistäydyin myös levykauppa Digeliuksella. Tämänkertainen CD- saalis sisälsi Victor Jaraa, Violeta Parraa ja Mercedes Sosaa. Itsekin näistä tykkään, mutta nyt oli erityisesti syytä juhlistaa kuopustyttäreni kotiinpaluuta Etelä-Amerikasta. Ja se teatteriesitys – se oli Abba-miesten Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeuksen musikaali Kristina från Duvemåla Svenska Teaternissa, Vilhelm Mobergin siirtolaiseepoksen pohjalta. Komeasti toteutettu ja ennen kaikkea laulettu. Solistit olivat huipputasoa sekä ääniltään että näyttelijöinä. Broadwaylla en ole nähnyt enkä kuullut parempaa!

Sunnuntaina viikkoni päätti ystäväpiirin perinteinen joululaulutuokio pianon- ja kitaransoiton opettajaystävän kotona. Lauloimme tämän vuoden Kauneimmat joululaulut -vihkosesta kaikki tutut, ei uusia joita kukaan meistä ei osannut. Ja taas kerran ihmeteltiin, miksi nuotit on järjestään kirjoitettu tavallisten ihmisten äänialaan nähden liian korkealle. Mutta oli mukava laulaa yhdessä. Laulaminen tekee toden totta hyvää niin mielelle kuin kropallekin.

Jos sattuisi niin että tämä on syksyn viimeinen postaukseni, toivotan kaikille maestralaisille tunnelmallista ja kuusentuoksuista joulua.