Käyttäjän Marita Jama lähettämä 26. tammikuu 2013 kello 14:44
Jaana potee kurkkuaan, ja tiistaina meitä nuotinlukijoita ja kuorolaisia odotti sijainen, Richard ”Riku” Nicholls. Lontoosta Kuopioon rantautunut viulisti, nykyään Kallaveden kirkon kanttori, oli terhakka tuttavuus. Hän selitti nuottiasioita ja piti äänenavauksen hiukan toisin kuin vaki-maestramme, mikä antoi mukavasti uutta potkua. Kuorokappaleita läpikäytäessä Riku kehotti meitä ajattelemaan ei pelkästään sivusuunnassa (äänialat laulamassa vierekkäin), vaan myös pystysuunnassa eli kunkin äänialan kulloistakin asemaa yhteissoinnissa. Siis ”partituurisesti”, sanoisin minä. Partituurissahan kaikki äänialat (ja soittimet) on merkitty alekkain ja niiden kulun voi tahti tahdilta nähdä visuaalisena kuvana. On sitten kapun asia päättää mitä milloinkin nostetaan esiin tai dempataan. Mitä paremmin opimme lukemaan tätä visuaalista kuvaa, sitä notkeampaa materiaalia meistä tulee kuoronjohtajamme käsissä.
Niinpä. Tahtoisin palavasti oppia lukemaan nuotteja, mutta miksi en tee nuottikoulun kotiläksyjäni? Luulen että kyseessä on jonkin sortin ”eläkeläissyndrooma”. Päästyäni vuosikymmenten koulu- ja työputkesta vapauteen kavahdan kaikkea, mikä vivahtaakin läksyltä tai työtehtävältä. En mitenkään päätä että en tee, tiistain tullessa vain huomaan että viikko on taas mennyt enkä ole ”ehtinyt”. Tämän dilemman voin vain minä itse ratkaista, tahdonvoimalla, jos sitä löytyy.
Teija piti myös kaikki Jaanan tunnit. Laulutaidossa esillä oli mm. Mikis Theodorakisin Jokainen arkiaamu, jonka Arja Saijonmaa on tehnyt tunnetuksi suomeksi. Ei tosin kovin tunnetuksi, sillä minullakin oli siitä vain hatara mielikuva. Mutta sen muistan elävästi, kun Theodorakis poimi Saijonmaan, nuoren ylioppilasteatterilaisen, Helsingistä mukaansa maailmankiertueelleen. Se oli sensaatio! Mestarismies vainusi heti laulajatytön lahjakkuuden eikä vikaan osunutkaan. Tytöstä kypsyi hieno ja sielukas, tosin kotimaassaan aliarvostettu esiintyjä. – Theodorakisin laulun yhteydessä opin taas uuden termin: etuhele. Se on se kreikkalaisessa(kin) laulumusiikissa käytetty nopea korusävel, tuttu mm. Nana Mouskourin ja Maria Farandourin esityksistä.
Jazz-tunnilla heräsi kysymys, että kun kerran rytmiä saa laulaessa venyttää ja vanuttaa, saako myös melodiassa ottaa vapauksia. Teija vastasi että itse asiassa saa – mutta sääntöjen puitteissa. Ei voi tuutata ihan mitä vain. Osaava laulaja varioi teemaa niin että se on tunnistettavissa, mutta sitä rikastaa laulajan oma luova panos. (Tosin sovittajallakin tietysti on lusikkansa sopassa.) Oiva esimerkki on Bobby Darinin loistokas veto kappaleesta Lazy River. Opin aikanaan tuntemaan laulun nimen omaan Darinin versiona, kunnes päähäni pälkähti googlata kuulolle Hoagy Carmichaelin originaali 1930-luvulta. Ja voi pojat – kyllä on tulkinnoissa eroa! Hoagy on laiskan letkeä kuin auringonpaahteinen iltapäivä siipirataslaivalla Mississippi-joella (kokemusta on!!), Bobby taas svengaa kuin irti päästetty hirvi. Nuorena nukkuneen Bobby Darinin Lazy River on jazzlaulun huippujen huippua. Tsekatkaa!
Kommentoinut Jaana Turunen 26. tammikuu 2013 15:26
Kiva kuulla, että tunnit menivät mukavasti kaikesta huolimatta. Hyvissä käsissä olitte oleet! Odotan maanantaita varovaisen toiveikkaasti: ehkäpä olen jo silloin tarpeeksi kunnossa…