Käyttäjän Marita Jama lähettämä 19. huhtikuu 2013 kello 17:47

The Voice of Finland -laulukisan toisella kaudella olen alkanut menettää makuani ohjelmaan. En siksi että laulajien taso olisi laskenut, vaan yleistunnelman takia. Formaattiin kuuluu että kaikkia laulajia kehutaan ja ylistetään, mutta valmentajaparoilta on superlatiivit loppuneet jo ajat sitten, joten he joutuvat toistelemaan samoja  fraaseja kyllästymiseen asti. Juontajat ovat juonessa mukana kiihdyttäen yleisön huutamaan kuin lavalla olisi maailmanluokan tähti. Ja kilpailuesityksissä valot välkkyvät ja tulipatsaat räiskähtelevät kuin viimeistä päivää. Hirveää hypetystä. Sääli hyviä laulajia jotka joutuvat ottamaan roolin, joka ei heille (vielä) oikeasti kuulu. Esitykset nousisivat paremmin esiin, jos kaikki siinä ympärillä olisi vähemmän räikeää. Mutta tämä on tietysti aivan kivikautinen näkökanta, sillä nyky-yleisö haluaa viihtyäkseen tingeltangelia ja keinotekoista tunnelman nostatusta. Ihanko todella?

Mutta palataanpa Maestraan:

Jaanalla oli kuorolle huonoja uutisia – emme saakaan esittää konsertissamme Manausta. Tekijä ei anna lupaa. Sovitukseen pitäisi tehdä joitain muutoksia, mikä ei näin viime tingassa enää onnistu. Harmi, toisaalta helpotuskin, sillä Manaus on vaikea esitettävä. Tekijällä on tietenkin oikeus määrittää millaisessa muodossa hänen teostaan esitetään. Useat kuitenkin ovat hyvillään, kun saavat työlleen huomiota ja kuulijoita.

Mistä pop-tunnilla laulettu Leonard Cohenin Dance Me to the End of Love kertoo? En minä vaan tiedä, eikä kellään muullakaan ollut selitystä. Minusta laulu on täynnä kaipausta ja luopumusta. Cohen on runoilija ja runous on usein moniselitteistä. Minuun vetoaa Cohenin tapa laulaa runojaan. Hän tulee aivan kuulijan korvan juureen, melkein pään sisään, ja kertoo lähes kuiskaten merkillisiä tarinoitaan.

Pidin itsekseni äänestyksen tämän Maestra-kauden parhaasta pop/laulutaitobiisistä. Tarkoitan siis minulle uusia, täällä oppimiani lauluja. Voittajaksi nousi Se ei mee pois. Tekijöistä, Samuli Laihosta ja Leri Leskisestä, tiedän vain että ammattimiehiä ovat. Uteliaana kuuntelin Laura Närhen esityksen netistä. Hyvin laulettu – mutta se konekomppi! Tästä hengettömästä muoti-ilmiöstä en todellakaan tykkää. Kaipaan elävän täyteläistä orkka-saundia. Samaan syssyyn kuuntelin Suvi Teräsniskan laulaman Jos mikään ei riitä, johon myös olen viime aikoina Maestrassa mieltynyt. Hitto, konekomppi taas! Mekaaninen kalkatus-säksätys sabotoi sielukkaankin laulusuorituksen. No, muodit tulevat ja menevät… Jospa tämäkin muoti aikansa jyllättyään menisi ohi.

Kommentoinut Jaana Turunen 19. huhtikuu 2013 19:20

Olen itse Cohen-fani ja tullut siihen tulokseen, että kaikkea ei tarvitsekaan ymmärtää. Olen jo pitkään pyöritellyt pöydällä hänen lauluaan Hallelujah, josta tekisi mieli tehdä kuorolle sovitus, mutta toistaiseksi se on jäänyt tekemättä, kun laulu pitäisi laulaa englanniksi. Hectorhan on suomentanut kappaleen, mutta niin hyvä kuin se onkin, se ei pärjää alkuperäisen rinnalla. Massojen musiikkia Cohenin biisit eivät ole, mutta erittäin suuressa suosiossa silti. Eikä syyttä!