Maestra-muistelmia osa 2: Jatkoryhmiä ja kuorokokeilua

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 13. maaliskuu 2014 kello 10:25

Kun ensimmäiset laulukoulut päättyivät toukokuussa 2009, siemenet jatkolle oli kylvetty. Ensimmäiseksi toteutimme kesäkuun alussa lauluristeilyn Kallavedelle, ensimmäisen monista hienoista. Liki puolet laulukoululaisista toivoi jatkoa syksyyn ja niin aloitin kahden jatkoryhmän kanssa steinerkoululla syksyllä 2009.

Ryhmät kokoontuivat maanantaisin ja keskiviikkoisin. Heti alusta alkaen ryhmäläisillä oli mahdollisuus käydä toisessa ryhmässä, jos eivät päässeet käymään omassaan muiden menojen vuoksi. Tämä systeemi sai runsaasti hyvää palautetta ja mahdollisti monen vuoro- ja reissutyöläisen mukaantulon.

Syksyllä starttasivat myös seuraavat laulukouluryhmät ja ensimmäisen toimintavuoden 2009 aikana laulukoulun kävi yli 120 laulaja! Moni nykyisistä laulajista onkin ollut mukana noista ajoista saakka.

Syksyn aikana tuli myös kyselyjä kuorotoiminnasta ja niinpä teimme keväällä 2010 kuorokokeilun, jonka ansiosta syksyllä 2010 aloitti toimintansa Maestralaulajien kuoro, jota on kutsuttu Vimmaksi viime syksystä alkaen. Kuorokokeilun perusteella näytti siltä, että syntymässä oli naiskuoro. Suureksi yllätyksekseni syksyn ensimmäisessä harjoituksessa liki kolmasosa oli miehiä, joten naiskuoron sijaan syntyi sekakuoro.

Keväällä 2010 Anu tiukkasi minulta, että millaisia suunnitelmia minulla on jatkossa. Kerroin mielessäni olleesta klubi-mallista (yhdellä maksulla voi käydä kaikissa ryhmissä) ja se sai heti todella lämpimän vastaanoton. Lauluklubi Maestran toimintamalli sai siis syntynsä tuolloin, mutta siitä lisää seuraavissa muistelmissa.

p.s. Pitäisikö meidän lähteä lauluristeilylle Kallavedelle tänä kesänä? Viime kesä jäi väliin.

Viimeisimmät postaukset