Jälkihehkussa

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 6. toukokuu 2014 kello 13:14

Vielä täytyy pikkuisen fiilistellä toissalauantain karonkkatunnelmiamme Sotkulla. Aivan mahtavat pöperöt oli pitopalvelu laittanut! Buffet-pöytä notkui kylmiä herkkuja, joiden nautiskelun lomassa oli yllätysohjelmaa: Beat-kuorolainen Ella lauloi ihanalla äänellään kaksi Adele-hittiä, Anu, Riitta, Pekka, Sakke ja Jaska tempaisivat Oopperan kummituksen sävelin, ja Veikko lausui taidolla Eino Leinoa. Vähiten yllättävä taisi olla oma osuuteni, sillä esitin samat Brecht-Weill-viisut kuin taannoin King’s Crownissa. Uusia en olisi ehtinyt konsertin valmistelun tuoksinassa harjoitella. Mutta vastaisen varalle muhii jo jotain mielessä…

Tiistaina 29.4. vietimme Kaupungintalolla perinteisiä Kevätlaulajaisia. Tarjona oli aitoa kotisimaa, keväisiä lauluja ja jokunen iskelmäkin. Mikä parasta, laulut olivat suurelta osin meikäläisenkin ikäluokalle tuttuja ja muistorikkaita. Huippu oli rantaralli Pikku pikku bikinissä. Juu-u, muistan omatkin ekat bikinini ja kuinka jännä niissä oli uiskennella. Olin himo-auringonpalvoja eikä siihen aikaan puhuttu haitallisista säteilyistä mitään. Päivetystä pintaan vain!

Eilen vedimme vielä kerran kuorokamppeet niskaan tämän kevään osalta ja kokoonnuimme Alias-studiolle mainoskuvaukseen. Alias on muuttanut avarampiin tiloihin kauppakeskus Hermaniin – huh, taas yksi monsteri-ostoparatiisi… Kuvat otettiin niin että loilotimme eri muodostelmissa lauluja ohjelmamme hauskemmasta päästä ja Karppis-Antti laukoi kameroitaan milloin joukon keskellä, milloin tikkailla päittemme yllä. Homma eteni niin tulisesti, että jokin härveli kärähti ja tuotti äkillisen savuefektin. – Nyt vain sitten odotetaan millaisia potretteja VIMMA-kuoron sivuille päätyy. Hyviä epäilemättä, sillä nimi Alias on laadun tae.

Tänä iltana on Kaupungintalolla Kukkumarallan kevätkonsertti ja torstaina vuorossa Beat. Sinne mennään kannustamaan tulevaisuuden VIMMAlaisia, joohan!

Kommentoinut Jaana Turunen 6. toukokuu 2014 16:10

Ja tässä tunnelmapala eilisestä kuvauksesta:

Kommentoinut Jaana Turunen 6. toukokuu 2014 15:56

Sain juuri kuvat katsottavakseni Antilta. Raati (=minä ja Eila) valitsee parhaat julkaistavaksi nettisivuilla heti kun mahd.

Viimeisimmät postaukset