Sanoja ja säveliä

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 9. lokakuu 2014 kello 20:00

Kuinka viikot vilistävätkään! Taas on torstai, vaikka juuri äskenkin oli… No, tälläkin viikolla Maestrassa laulettiin niin että ikkunat helisi – ainakin kuvaannollisesti.

Maanantaina selattiin taas Kultaista laulukirjaa Steinerkoulun uudessa musaluokassa. Vasta Maestrassa olen tutustunut Danny Boy -nimellä tuntemani vanhan irkkuballadin siihen versioon, jossa lauletaan omenankukista. Minulla on vähän asenneongelmaa tämän omenaversion kanssa, koska Danny Boy on minulle ”se oikea”. Siinä jätetään hyvästejä itsenäisyystaisteluun (näin olen sen tulkinnut) lähtevälle nuorukaiselle. Sitä en tiedä kumpi teksteistä on vanhempi ja siis alkuperäinen. Mutta melodia on ikikaunis.

Kuopion teatterin Sound of Music’in innoittamina lauloimme myös kaksi laulua kyseisestä musikaalista. Nimikappale Kun vuorelle käyn ja Edelweiss ovat musikaalisävelmiä parhaasta päästä, oikein sellaisia sydämenläikyttäjiä. Taannoin esitystä katsoessa minua riemastutti erityisesti se laulu, jossa paimennetaan lampaita ja jodlataan aina kertosäkeessä. En muistanutkaan, että tässä teoksessa on niin monta tarttuvaa biisiä!

Olen armeliaasti unohtanut mikä oli se laulamamme laulu, johon joku onneton tunari oli rustannut suomenkielisen tekstin. Nikkari parka ei ollut ikinä kuullutkaan pitkien ja lyhyiden tavujen ja sanojen painotusten sovittamisesta nuotteihin. Niinpä laulettu suomenkieli kuulosti paikoin käsittämättömältä. Sanojen ja sävelmän rytmit pitäisi saada klaffaamaan. Kun se onnistuu, osatekijät sulavat yhteen. Kun se ei onnistu, laulun laulaminen on kuin nielisi piikkilankaa. Parhaita laululyyrikoita ovat oikeat runoilijat – ja parhaita runotekstien säveltäjiä oikeat säveltäjät, useimmiten.

Kuorossa me altot (tai ainakin osa meistä) koimme miltä tuntuu kun hukkaa äänen. Siis sen mistä pitäisi alkaa laulaa omaa stemmaa. Sisäisellä korvallani kyllä kuulin äänen, mutta en pystynyt tuottamaan sitä. Hämmentävä tunne. Vaikka osaisi koko stemman, se ei auta jos ei saa kiinni lähtöäänestä. Toivottavasti tämä oli ohimenevä vaihe jouluohjelman haltuun ottamisessamme.

Kommentoinut Jaana Turunen 13. lokakuu 2014 20:52

Lähdöt opetellaan samoin kuin muukin: toistoilla ja homma lihasmuistiin, jos korvien ja aivojen yhteistyö ei auta (vaatii ehkä pientä musiikkianalyysia ja nuottiymmärrystä). Kaikista huonoin versio on se, että annan joka kerran erikseen äänet, tosin siitä lähdetään liikkeelle.  Siksi yritän olla katkomatta liikaa tauoilla, vaikka aihetta onkin, vaan mennään aina seuraavan lähdön yli…

Kommentoinut Marita Jama 13. lokakuu 2014 15:15

Miten opetellaan lähdöt?? Onko siihen jokin varma metodi?

Ai se oli Pariisin taivaan alla. Sehän alkoi ihan OK, mutta B-osassa meni tekstittäjällä sanat solmuun. Mahtaakohan joku olla levyttänyt tämän ja miten lie selvinnyt ”mukulakivistä”…

Kommentoinut Jaana Turunen 10. lokakuu 2014 19:43

Lähdöt on yhtä tärkeitä opeteltavia kuin stemmakin. Aina ei todellakaan ole helppoa löytää oikeaa lähtöääntä.

Se ontuva käännös taisi olla Pariisn taivaan alla -laulussa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s