Käyttäjän Marita Jama lähettämä 19. marraskuu 2014 kello 17:52
Maanantaina laulettiin Jaanan johdolla Kultaisesta laulukirjasta totuttuun tapaan, mutta tiistain kuorotreenejä isännöi tuuraajana Kallaveden kanttori Richard ”Riku” Nicholls. Tuttu mies ja hyväksi havaittu. Hänen erilaiset äänenavauksensa ärräkurvailuineen ja artikulaatio-akrobatioineen virkistivät kummasti. Jaanan avaukset kun ovat viime aikoina olleet kovin muuttumattomia. Kuuluneeko sekin metodiin? Toden sanoen muistelen kaipauksella vaihtelevia harjoitteita, joita ennen teimme…
Joulukonserttiohjelma käytiin huolella läpi, alkaen Gloriasta. Riku kiinnitti huomiomme erityisesti rytmiseikkoihin, siis että pysyisimme sekä orkesterin rytmissä että stemmojen kesken. Meillähän on stemmoissa erilaisia rytmityksiä, ja Vivaldin orkalle kirjoittamia rytmikuvioita olemme voineet toistaiseksi kuunnella vain netistä. Riku opasti meitä myös laskemaan sisääntuloja, että ne osuvat just eikä melkein oikealle iskulle. Toimii! Kun lopulta päästään treenaamaan orkan kanssa, täytyy kaiken jo olla handussa, sillä oletus on että molemmat osapuolet ovat viilailleet osuutensa valmiiksi ja ne vain täsmätään yhteen.
Joy to the World meidän tulisi laulaa reippaammassa tempossa ja ilolla, kuten laulun sanomakin edellyttää. Tässä havaitaan selvä temperamenttiero suomalaisen ja brittimeiningin välillä. Meidän laulut ja niiden esitystapa tuppaavat olemaan vakaan tasatahtisia, kun taas Saarivaltakunnassa pistellään menemään ripeämmin ja valoisammin. Kyseinen joululaulu toi Rikun mieleen myös elävän esimerkin mustasta brittihuumorista. Viulunsoiton opettaja-aikoinaan Englannissa hän sai kuulla oppilaiden uuden sanoituksen kyseiseen biisiin: ”Joy to the world, the teacher’s dead, we barbecued his head…” Well, aika heviä!
Gaudete ja Personent hodie saivat myös asianmukaisen käsittelyn. Sointia Riku toivoi kirkkaammaksi – tästä Jaanakin on meille puhunut. Se tip tap muuten toimii! Vielä pikku viiveellä, mutta kuitenkin. Kun kuulen sopraanojen aloittavan, kalkyloin sekunnin murto-osassa oman lähtöääneni siitä alaspäin, ja sit mentiin.
Ahti Sonnisen Rauhaa, vain rauhaa varamaestromme nimesi hienoksi sävelteokseksi. Sitähän se onkin, selkeä ja puhdas. Kumma ettei se ole päässyt suosituimpien tunnelmabiisien sakkiin Sibeliusten ynnä muiden kanssa. Kansan maku on arvaamaton.
Kommentoinut Anu Turpeinen 21. marraskuu 2014 20:19
Jaana- jos elät uskossa että treenit menivät jotenkin hyvin niin juu ei mennyt… ainakin me sopraanot oltiin alkuun pihalla kuin lintulauta. Toisin kuin esim. tenorit jotka olivat esimerkillisesti hollilla. Toki loppua kohti sopraanotkin vääntäytyivät elävien kirjoihin ja jokin Glorian lähtö saattoi osua ajalleenkin. Riku oli kärsivällinen ja ammattitaitoinen. Opettavaista oli ja tietoisuus siitä että aikaa on rajallisesti iski nyt viimeistään ainakin mulle tajuntaan rajusti.
Kommentoinut Jaana Turunen 21. marraskuu 2014 09:15
Kiva kuulla, että harjoitukset menivät hyvin!
Täytyypä ottaa mukaan uusiakin ääniharjoituksia. Vanhojen hyvä puoli on se, että niillä lämmitellessä, ääni saadaan oikeille raiteille suht nopeasti. Mutta tylsäähän se on, jos ei uutta tule. Parannuksen paikka selvästi!