”Vanhakin” oppii…

Käyttäjän Sakari Konttinen lähettämä 17. helmikuu 2015 kello 11:10

Niiden n. 5 vuoden aikana, jotka olen Maestrassa ja Vimma-kuorossa laulanut, olen yrittänyt omaksua ja ottaa laulamiseen liittyvää oppia irti laulamisen yhteydessä saaduista Jaanan ohjeista ja vinkeistä. Jotain olen saanut irti ja hieman jopa laulajana kehittynyt, mutta enemmän satunnaisesti, ilman pysyvää muutosta.

Päätinkin sitten tänä vuonna osallistua Laulukouluun ja katsos vaan, vanhakin oppii.

Nyt on käyty 5 viikon aikana läpi äänen muodostamisen ja laulamisen perustekniikoita läpi ja olen näiden 5 viikon aikana kehittynyt laulajana enemmän kuin edeltävien 5 vuoden aikana.

Tärkeintä lienee kasvava tietoisuus siitä, mitä / miten tekee saadakseen halutunlaisen lopputuleman. Laulaminen helpottuu !

Valmis en ole vaan tästä on hyvä jatkaa !

Kommentoinut Jaana Turunen 17. helmikuu 2015 12:26

Kiitos Sakke palautteesta! Tällaista oppimisen iloa ja käsittämättömän nopeaa etenemistä on kyllä ilo seurata. Ehkä oli hyvä, että tulit vasta nyt laulukouluun. Aika oli kypsä ottamaan siitä noin paljon irti. Ja yhdyn täysin siihen, mitä sanot laulamisessa kehittymisessä: avain kehittymiseen on siinä, että on tietoinen siitä, mitä tekee. Vasta sitten pystyy tekemään muutoksia. Poppaskonsteja tai oikoreittejä ei ole.

Juuri eilen laulukoulussa keskustelimmekin samasta aiheesta. Minäkin opin edelleen uutta omasta laulamisesta, vaikka paljon kuvittelenkin jo tietäväni. Se pitää nöyränä oppimispolulla, mutta iloa ja intoa lisää jokainen pienikin murunen, jonka hoksaa tai saa toteutettua. Eilen laulukoulussa opeteltiin ankkurointia ja varsin poikkeuksellisen hienoa laulua saimmekin aikaiseksi! Paras järjenlähtö tähän mennessä! (Mustasukkaisuutta-tango)

Ja Jaskan korttitaloteoriaan on helppo yhtyä: niin monet asiat vaikuttavat toisiinsa ja välillä onkin hankalaa tasapainotella kaiken keskellä. Onneksi asioita voi harjoitella paloissa, jotta huojuvaa korttirakennelmaa voi tukea eri paikoista tarpeen tullen 😉

Oppiminen ei tosiaankaan etene tasaiseen tahtiin, vaan välillä tulee isoja hypähdyksiä ja välillä on tasiasta puurtamista, jolloin tuntuu, ettei mitään tapahdu. Opiskeluaikoinani Sibelius-Akatemiassa kävi usein niin, että vuoden puurtamisen jälkeen tuli kesäloma ja yhtäkkiä sen päätyttyä laulaminen olikin edennyt uudelle tasolle. Se oli sitä puurtamisen tulosta, joka astui voimaan vasta pienen tauon jälkeen ja ihan kertaheitolla.

Kommentoinut Jaakko Kekoni 17. helmikuu 2015 12:10

Kiitokset Sakke kannustavasta kirjoituksesta.  Olen itsekkin huomannut kuinka hyödyllistä on aina välillä palata laulutekniikan peruspalikoiden pariin.  Ja helppo huomata, kuinka Saken laulu on ponnahtanut aivan uudelle tasolle.  Mutta yhden asian haluan tähän kyllä lisätä.  Sen olen näet huomannut, että tätä laulun taidon kaikkia keinoja = hyötyjä =  en ainakaan minä opi kerralla.   Onko niin, että laulutekniikka kehittyykin pala kerrallaan ja kun palaset loksahtavat tapahtuu selvä hyppäys seuraavallet tasolle, joka huomataan.  Oppimispolulla eteneminen lienee siis yksilöllistä.  Mutta pakko myöntää, että välillä olo on kuin korttitaloa rakentaisi.  Niin monta asiaa, jotka liittyvät toisiinsa pitäisi hallita yhtäaikaa ;)!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s