Käyttäjän Marita Jama lähettämä 10. syyskuu 2015 kello 12:30
Kun musamaikkamme muinoin keskikoulussa yritti opettaa meille musiikin teoriaa, ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Äijä piirteli taululle mustia ja valkeita pompuloita joissa oli tai ei ollut varsi ja väkä, ja horisi jotain unettavalla äänellä. Ei auennut ovi nuottien maailmaan… Iso harmi, ettei muuten ansioituneella kanttorilla ollut hajuakaan lasten innostamisesta musiikkiin. Ne jutut olisi silloin omaksunut niin paljon kepeämmin kuin nyt vanhemmalla iällä.
Onneksi on Jaana ja Kuorotaidoksi nimetyt oppitunnit, joilla nuottien arvoitusta lähestytään maltillisesti edeten. Ei liikaa termejä kerralla, ja fokus on nimen omaan siinä että oppisi laulamaan nuoteista. Se on iso apu kuorolaiselle, koska harjoituksissa ei ole aikaa juntata uusia melodioita ja stemmoja päähän korvakuulolta. Säveltapailuakin teemme nyt rauhallisemmin kuin ennen Nuotinluvussa, jolloin koko oktaavi rymäytettiin vauhdilla eteemme. Siinä sitten huidottiin hullun lailla yrittäen saada käsimerkit ja sävelet osumaan kohdilleen. Nyt homma toimii paremmin, kun sävelkorkeudet oikeasti painuvat mieleen ja ehdollistumme tuottamaan aina käsimerkkiä vastaavan äänen. Tietysti vaikeusaste kasvaa kun säveliä ja merkkejä tulee lisää. Mutta nyt tuntuu mahtavalta pystyä laulamaan solfa-merkityt nuotit oikein – siis ne kolme säveltä joilla toistaiseksi operoimme!
Eilen minuun iski äkkirynnäköllä nuha – harvinaista että ylipäänsä mikään pöpö minuun tarttuu. Lauloin kuitenkin Teijan tunneilla ja yritän tropata itseni kuntoon lauantain kuoroleirille. Sinne täytyy tulla vaikka pää kainalossa, sillä gospel-ohjelman kanssa on kriittiset hetket. Ihan kaikki matsku ei vielä ole kirkkaasti hallussa ja ulkoa osaamista täytyy terästää. Mutta edessä oleva konsertti on tehokas kirittäjä – se pistää kummasti skarppaamaan.