Tuleva Luonnossa -konserttimme on minulle VIMMA-kuoron riveissä tähän mennessä vaativin projekti. Lauluja on enemmän kuin koskaan ennen ja valtaosa niistä on meille uusia. Etenkin Heikki Sarmannon jazzhenkiset sävellykset ovat sellaisia, ettei niitä opi noin vain korvakuulolta. Joudun tekemään tosissani töitä oppiakseni kaiken niin, että suoriudun esityksistämme 20.4. lähtien.

Ilman Jaanan Dropboxiin esilaulamia stemmoja tehtävä olisi minulle mahdoton. Ja niitä kuunnellenkin opin hitaasti. Pystyn kerralla käymään läpi neljää, enintään viittä laulua. Laulan stemmaa Jaanan kanssa, sitten itsekseni – jolloin paljastuvat pimeät kohdat. Ja sitten taas Jaanan kanssa… Vielä en ole päässyt seuraavaan vaiheeseen, joka olisi oman stemman laulaminen duettona sopraano- tai miesten stemmojen kanssa.

Tämä on hidasta ja kysyy kärsivällisyyttä. Eikä se aina ole niin hauskaakaan. Harjoittelu tuottaa tulosta vain kun olen suopeassa mielentilassa, pakolla ei tule mitään. Niinpä odotan aina ”nyt treenataan”-hetkeä, vaikka siihen kuluisi päiviä. Toistaiseksi varon ajattelemasta mitä tapahtuu, jos en saakaan kaikkea materiaalia haltuuni ensi-iltaamme mennessä. Huolestua ei kannata, sillä se tuo esiin kielteisyyttä.

Luonnossa -ohjelma on täynnä hienoja, jopa hienostuneita lauluja. Ennalta minua jännittää eniten kuulijoiden reaktio, miten he ottavat sen että suuri osa lauluista on heille vieraita. Tällaisen kokonaisuuden kuunteleminen voi olla raskasta, mutta kevennämme sitä luonto-aiheisilla diakuvilla ja pienillä runonpätkillä laulujen lomassa.

Vaikka työtä on vielä paljon ja aika on rajallinen, luotan siihen että hyvä tästä tulee – minunkin osaltani. Mutta unohtumaan ei pääse hetkeksikään, että nyt olen tosipaikan edessä.

Tämän kirjoitti jamatar 9.2.2018