Varhaisimpia musiikkimuistojani ovat Radion ”Lauantain toivotut” äänilevykonsertit. Marjatta ja Martti Pokela ja vavisuttava kansanballadi, joka alkoi sanoin ”Yks haamu oli Marjaanan ovella ja se hiljalleen kolkutti…” Metrotytöt, Harmony Sisters, Kipparikvartetti. Olavi Virta! Tango ”Lakumpparsiitta” – nimi kuin taikasana, ja kiihdyttävästi polveileva melodia.

Äidin keittiölaulut olen jo useasti maininnutkin. Lapsenmieltäni kiehtoi hengellinen laulu Jerusalem, Jerusalem, kaupunki ylhäinen, jossa oli mystiset sanat ja jylhä tunnelma. ”Karitsa on sen aurinko”? Mitähän sekin mahtoi tarkoittaa.

Laulujen tarinat veivät outoihin maailmoihin: Tiikerihai, Kuningaskobra, Delfiinipoika. Ja Poika varjoiselta kujalta, joka ei ollut vuosiltaan ”vielä yhtätoistakaan” – siis juuri minun ikäiseni! Mielikuvitus vietti juhlaa näiden laulujen soidessa.

Kesäisin, kun ajettiin vanhalla Opelillamme isän lapsuusmaisemiin Sippolan Enäjärvelle, laulelin takapenkillä jukeboksina, koska autoradiota ei ollut. Ja laulujahan riitti mennen tullen. Välillä vain pysähdyttiin että sain oksentaa – mutkaiset tiet ja auton sisään tunkeva bensankatku tekivät minulle tämän. Mutta taas mentiin ja jukeboksi lauloi.

Alakansakoulussa tajuntaani läimähti säveltäjänimi Mozart, kun rakastuin hänen suloisesti keinuvaan barcarolleensa Laulu laineilla. Silloin en tietenkään tiennyt että se oli barcarolle-tyyliä, enkä tiennyt kuka tämä Mozart oli. Myöhemmin Wolfgang Amadeus on tullut hyvinkin tutuksi ja yhä rakkaammaksi. Mutta tämän ihanan laulun alkukielistä versiota en ole vieläkään onnistunut jäljittämään.

Ja sitten oli tietenkin Armas-eno, maatilan isäntä ja kansanpelimanni viuluineen. Hänestäkin olen jo aiemmin kertonut blogissani. Hän on tietämäni mukaan sukumme ainoa oikea ”muusikkeri”. Äidistäni olisi tullut klassinen laulajatar jos hän olisi halunnut. Mutta kotitilan työvelvoitteet ajoivat taiteellisten unelmien ohi. Sääli!

Tämän kirjoitti jamatar 1.3.2018