Me ja he

Maestran kevätkausi on nyt paketissa ja VIMMAN konsertit 20. ja 24.4. ohi. Molempina iltoina Kaupungintalon sali oli mukavasti melkein täynnä kuulijoita. Uutuutemme eli valkokankaalle projisoidut kuorolaisten luontokuvat toimivat hienosti – vahvistivat tunnelmaa mutta eivät ryöstäneet huomiota lauluesityksiltä. Ja uudet luonnonväriset huivit toivat oman, teemaa tukevan säväyksensä. Haitarimies Mikko Inkisen osuutta olen kehunut ennenkin; kotoisan ”kurtun” saundit sopivat luontolauluihin täydellisesti, pehmentäen urbaania flyygeliä.

Entä miten homma meiltä sujui? Ei ihan täydellisyyttä hipoen mutta ei aivan kehnostikaan. Hajontaa tempoissa, myöhästyviä ja huteria aloituksia, sanojen unohteluja… Nämä kaikki vaaranpaikat meillä oli ennalta tiedossa, silti kompastuimme niihin. Muutama treeni lisää olisi tehnyt terää. Ainakin minä olen vasta päässyt sen kynnyksen yli, jonka jälkeen voi sanoa osaavansa. Siitä luiskahtaa vielä helposti väärälle puolelle, ennen kuin varmuutta on tarpeeksi.

Hetkittäin VIMMA kuulosti kuoron sisältä kuultunakin hyvältä ja yleisö tykkäsi. Ehkä he antavat anteeksi harrastajien hapuilut ja harhaäänet, mutta itse emme saa painaa niitä villaisella. Syksyllä Lapissa tehdään priimaa! Kaikki virheet jotka itse tiedämme pystymme myös korjaamaan. Ei siihen muuta tarvita kuin päättäväistä viilaamista.

VIMMA olemme siis me. Vaan keitä ovat otsikon ”he”? No tietenkin Jaanan toinen aikuiskuoro Vox Polaris, joka konsertoi samaisella Kaupungintalolla 22.4. Tämä kuoro on meitä ammattimaisempi, onhan sen riveissä musiikin parissa leipänsä tienaavia. Ja sen myös kuulee: Stemmat soivat puhtaina ja kirkkaina ja ohjelmisto painottuu klassiseen. Ajan jalanjälkiä -kokonaisuus oli kiehtova matka eri aikakausissa ja ajattomuudessa. Valitettavasti tekstimonisteet loppuivat kesken eikä runosuomennosten lausuminen laulujen välillä paikannut puutetta. Tekstejä olisi tehnyt mieli  makustella vielä jälkeenpäin.

Erityiskehut ansaitsee Vox-kuoron pirteä oranssin-mustan-harmaanvärikäs puvustus. Visuaalisuutta antoi myös kävelykoreografia paikanvaihdoksineen, äänet sijoiteltuina kunkin laulun vaatimalla tavalla. Kaikkea ei laulettu ulkoa (kuten me!), sen sijaan kaikki lopun ylimääräistä lukuun ottamatta laulettiin a cappella. Niin se vain on, että kuoro kuulostaa parhaalta ilman säestystä. (Oopperakuorot orkestereineen ovat eri juttu.) Jos soittimia käytetään, ratkaisun olisi oltava taiteellinen. VIMMAN kohdalla syy on käytännöllinen: Emme vielä kykene laulamaan puhdasvireisesti ilman pianon tukea. Mielestäni meitä pitäisi ruveta määrätietoisesti valmentamaan tähän.

Jokohan jäisin kesätauolle minäkin? Jään… tai en, jos jotain kiinnostavaa lauluasiaa vielä ilmaantuu reposteltavaksi. Ans kattoo ny!

Tämän kirjoitti jamatar 25.4.2018

 

Viimeisimmät postaukset