Komea päätös kevätkaudelle

Kevätkautemme päättyi tänään komeasti Pohjois-Savon Kulttuurirahaston apurahajuhlaan Kaupungintalolla. VIMMA-kuoro sai 5000 euron apurahan 10-vuotiskonserttimme valmistamiseen. Hurraa ja eläköön!! Esiinnyimme mustissamme, naisilla Ritva Liisa Pohjalaisen korut kaulassa. Esitimme kahtena settinä kuusi laulua aiemmista ohjelmistamme – ja tuskin olen väärässä, kun sanon että lauloimme skarpimmin ja antaumuksellisemmin kuin koskaan. Ainakin minun korvaani äänet soivat puhtaasti ja tasapainoisesti. Ja oli ihana laulaa!

Apurahoja jaettiin valtava määrä – en tohdi edes arvioida kuinka iso summa kaiken kaikkiaan. Tieteen ja taiteen tekijöitä tuettiin tuntuvasti. Kun en ole ennen osallistunut tällaiseen tilaisuuteen, olin todella vaikuttunut. VIMMAN stipendin pokkasi yhdistyksemme puhis Pertti Sormunen. Ja lopuksi laulettiin seisaaltaan Savolaisten laulu.

Tilaisuus oli juhlava mutta ei jäykkä, mitä ennalta vähän pelkäsin. Pukukoodi oli vapaa (paitsi meillä!) eikä pönötystä ilmennyt. Kyllä VIMMAN nyt kelpaa käydä täysillä kabaree-ohjelman suunnitteluun, kun on tuohta toteutukseen.

Sunnuntaina tulen samaiseen saliin vielä kuuntelemaan Vox Polarisin konsertin. Sitten sekä blogi että minä siirrymme kesämoodiin. Syksyllä tavataan taas – Jynkän koulullako vai muualla, saapas näkee…

Antoisaa, lauluisaa ja mielellään myös sopivan aurinkoista kesää kaikille!

Tämän kirjoitti jamatar 9.5.2019

 

Viimeisimmät postaukset

1 ajatus aiheesta “Komea päätös kevätkaudelle”

  1. Paljon onnea apurahasta! Wow! (…luen tätä vähän myöhässä…) Tosi hieno juttu!

Kommentointi on suljettu.