Tanssiaskelia

VIMMA otti tiistaina ensiaskelensa kohti kabaree-konserttimme tanssiosioita. Koreografimme ja shown seremoniamestari Harriet Jeffery piti meille kuorotreenin päätteeksi tunnin, jonka aikana tehtiin askelsarjoja ja poseerauksia ja valssattiinkin hiukan. Jaana pianon takaa huikkasi että hyvältä näyttää, kun iso joukko kuvioi yhdessä. Harrietilta saimme kehotteen kuntoilla ahkerasti, sillä laulaminen ja tanssiminen yhtäaikaa kysyy todellakin kuntoa. Siis ylös, ulos, lenkille ja salille, toverit!

Työn alla olevista lauluista Kun yö saapuu Pariisiin on hankalin – siis nämä naisten ”ulinastemmat”. Sävelkulkuja on vaikea painaa mieleen, kun ei ole sanoja tukena. Vain pelkkää uuta ja aata… Muut laulut alkavat jo jotenkin mennä jengoilleen, pitäisi vain opetella ulkoa myös. Mitä? Esityksethän on vasta keväällä! Silti: ”Autuasta on olla edellämielinen.”

Harkkojen jälkeen olin vähällä päästä jo tekemään kuntokävelyn Jynkästä keskustaan. Harriet, Jaana ja minä jäimme pitämään lyhyttä palaveria, jonka aikana vakikyytini lähti minulle kertomatta ”käväisemään” yhden kuorolaisen luona esiintymispukuasioissa. No se käväisy kesti sen verran pitkään, että pihalle ehdittyäni totesin kyydin menneen (olivat kai väsyneet odottamaan, arvelin) ja aioin lähteä kalppimaan. Jaana tuli siihen pyörineen, kotiinsa menossa, ja tarjoutui hakemaan autonsa ja kuskaamaan minut kotiin. Siinä samassa Satu jo kaarsikin paikalle ja pahoitteli viivähdystä. Loppu hyvin kaikki hyvin – ja Satu oli saanut kuorokaverilta makeen punaisen klensan. Minulla on aarteena äitini leninki 30- tai 40-luvulta, ja olen jo tsekannut että mahdun siihen. Joskus tammikuulla katsastetaan kamppeet ja otetaan mainoskuvat esitystä varten.

Kuoro täyttää 10 vuotta, mutta vieläkään emme kaikki tunne toisiamme nimiltä. Siis me vanhatkaan. Avuksi tähän päätettiin, että ensi harkoista lähtien meillä on rinnassa nimilaput. (Etunimi riittää.) Ainakin minulle tämä on iso helpotus, sillä olen superhuono muistamaan naamoja ja nimiä. Poden jonkinasteista kasvojen tunnistusvajetta – arvatkaa vain, miten tukalaa oli teininä mennä treffeille uuden poikaystäväkokelaan kanssa, kun ei ollut oikein havaintoa miltä kaveri näytti…

Tämän kirjoitti jamatar 12.9.2019

 

Vastaa