Otsikon mystinen numeroyhdistelmä kertoo, että VIMMAN kabareekonsertin 18 laulusta 10 on tähän mennessä otettu työn alle. Ollaan aikataulussa, sanoo Jaana. Ja lisää uusia nuotteja saadaan tulevan viikonlopun kuoroleirillä. Laulut on syytä osata kunnolla, kun aletaan treenata shown muita osa-alueita eli tanssi- ja puhekohtauksia. Roolihahmot, asemoinnit, dialogit ja toiminnan rytmitys… ei ihan pikkujuttuja ammattilaisillekaan. Ehkä leirillä jo saadaan hiukan esimakua tästäkin puolesta. Uskalluksen puutteesta meitä ei ainakaan voi moittia!

Oma laulujen opiskeluni edistyy pikkuhiljaa. Kokemuksesta tiedän, että parhaiten sujuu kun pitää itsensä hyvällä tuulella, ei pressaa eikä stressaa. Aina on kuitenkin jokin kiusankappale, tällä kertaa se on tuo Kun yö saapuu Pariisiin -laulun ”vokaliisi” naisäänille. Millä sen opit, kun ei stemmassa ole laaksoa ei kukkulaa? Pelkkää tasamaata loivin kaartein… En saa sitä menemään, vaikka laulaessa seuraan nuotteja ja lasken niiden kestoja. Nuotit ja minä emme koskaan pääse loppuun yhtä aikaa. Ainoa pelastus on että jotenkin opin opettelematta, että eräänä päivänä sävelet vain tulevat oikein ja oikean kestoisina takaraivosta. Huokaus!!

Antonín Dvorákin Sinfonia n:o 9 (”Uudesta maailmasta”) on osa nuoruuteni ääniraitaa. Eilen pääsin kuulemaan sen pitkästä aikaa livenä kaupunginorkesterin konsertissa. Kyllä se onkin kaunis… Konsertin toinen puoli sisälsi modernin teoksen orkesterille, kansanmusiikkiyhtyeelle, naisäänelle ja trumpetille. Johanna Iivanainen lauloi ihanasti ja Kalevi Louhivuori käytteli punaisen trumpettinsa lisäksi uutta ihmevempainta ”musahanskaa” kuin taikuri. Mutta pelimannipoppoo soitti piilossa kontrabassojen takana. Olisin halunnut nähdä heidän jännät soittimensa. Nyt jäi ähtävänharppu, vantele ja muut  näkemättä – ja melkein kuulemattakin, sillä ne hukkuivat aika tehokkaasti sinfoniabändin alle. Kiva konsertti joka tapauksessa. Ja Jaakko Kuusiston kapellimestarintakki oli hieno!

Tämän kirjoitti jamatar 1.11.2019