The Beatles revisited

Lainasin kirjastosta John Lennon-elämäkerran. Opus on paksu ja perusteellinen, ja erityisen kiehtovaa on ollut lukea lauluntekijäkaksikko Lennon-McCartneyn työtavoista ja bändin levytyssessioista. Kuka keksi mitäkin, kuka lauloi kulloinkin ja kuka soitti milloin mitäkin instrumenttia. Samalla olen kuunnellut vanhoja Beatles-vinyylejäni uusin korvin: Ahaa, tosiaan, kappas vain – tuossa laulaakin George, nyt on rummuissa Paul, koska Ringo oli nostanut kytkintä… Ai tuo ihme vempain on siis mellotrone!

Kirja ei ole mikään myötäsukainen hymistely vaan huolellinen selonteko John Winston Lennonista. Ihmisenä hän oli hankala ja repaleinen mutta armoitettu lauluntekijä – etenkin Paul McCartneyn kanssa. Nuo kaksi täydensivät toisiaan ihanteellisesti ja loivat valtaisan määrän kuolemattomia pop-kappaleita. Ehkä ainut vertailukohta heille ovat Abba-yhtyeen hittinikkarit Andersson & Ulvaeus. Kumpikin tekijäpari oli lajissaan suvereeni ja menestyksekäs. Ja heidän laulujaan lauletaan vielä pitkään!

Jaana oli textannut minulle varoituksen, että laulaisin soolonumeroni Merirosvo Jennyn tiistain harjoituksissa. En ollut viestiä huomannut, joten homma tuli minulle yllätyksenä. Ääneni oli tavallistakin syvemmin tukossa, tuntui kuin olisin laulanut kaivon pohjalta. Kotona treenailu on sujunut nätimmin, mutta avarassa tilassa laulaminen on ihan eri juttu. Lisäksi tempot täytyy fiksata ja saada oma osuus klaffaamaan bändin (apua!) ja kuoron kanssa. Kaikkeen sitä itsensä pistää… Mutta tämän lajin extreme-kokemukset ovat aina vetäneet minua puoleensa.

Nyt on kaikki kabareekonsertin laulut saatu työn alle ja stemmat dropboxissa – paitsi Jackyn stemmat puuttuu. Se on miesten laulu, ehkä kundit ei tarvitse stemmoja nettiin? Mutta onhan siellä naistenkin laulut (Timantit ja Alabama). Oisko tässä jokin logiikka jota meikä ei hiffaa? No, ilman dropboxin apua ainakaan minä en kuorossa pärjäisi. En enää muista saatiinko me boxi käyttöön heti esiintymisten alusta asti, mutta silloin stemmoja kyllä hinkattiinkin harjoituksissa enemmän. Minusta molempi parempi.

Tämän kirjoitti jamatar 21.11.2019

 

Yksi kommentti artikkeliin ”The Beatles revisited

Vastaa