Mietteitä laulujen äärellä

Olen nyt vuotta nuorempi kuin äitini oli kuollessaan. Tässä iässä poistuminen elämästä ei ole suinkaan tavatonta saati ”ennenaikaista”. Tähän havahduttuani uudet VIMMA-laulumme ovat alkaneet puhutella minua entistäkin lujemmin. Elämän kulku, rakkaudet matkan varrella, niiden jättämät jäljet, arvet, tunnemuistot. Kaiken kauneus ja katoavaisuus. Toden totta, nämä ”rakkauden ja kuoleman laulut” eivät ole kevyttä kuunneltavaa – eivätkä laulettavaa. Mutta siksipä juuri niin antoisia.

Selaan nuottinippua. Shakespearen sonetit: ” – – Oi syntymättömät, siis kuunnelkaa – jo syntyessä luotte kuolemaa.” Siinähän se on pähkinänkuoressa. Juice sanoi sen karummin: ”Ei elämästä selviä hengissä.” Tiedetäänhän me tämä, mutta on kivempi välttää ajattelemasta sitä. Toisaalta Shakespeare tarjoaa myös lohdullisemman näkökulman: ” – – Sut ajan viikatteelta pelastaa vain lapsi oma, jossa elää saat.” Elämä jatkuu jälkeläisissämme, laajemmin ottaen kaikessa elollisessa.

Ja edelleen. Claes Andersson (suom. Pentti Saaritsa): ” – – Kaikki kiinteä haihtuu pois, mutta rakkaus ei haihdu pois.” Niin se on! Tunnekokemus elää, vaikka elämä erottaisi. Voisin poimia lisää sitaatteja vaikka kuinka, mutta mitä suotta. Kaikkia meitä nämä runot tönäisevät ketä mitenkin – kylmäksi ei varmasti jää kukaan. Yleisön suhtautumista uuteen konserttiohjelmaamme on erityisen jännittävä odottaa. Mitä katsomossa tykätään lauluista, joita ei ehkä voikaan nautiskella ihan vain rennosti takakenossa? Jotka nostavat esiin kuvia, mielen peräkomeroon kätkettyjäkin? Mutta jos ja kun vaadimme itseltämme kehittymistä kuorona, ei liene paha toivoa samaa myös yleisöltä. Meillä on VIMMAisa halu kehittyä paitsi lauluteknisesti, myös sisältöjen osalta.

Taisin jo aiemminkin sanoa, että näitä lauluja on erityisen ihana harjoitella. Vaikeuksia tietty on, kuten aina. Hankalia stemmapätkiä jotka eivät tahdo millään asettua paikoilleen. Liian korkeita nuotteja. Taidanpa jättää sen ”kissan naukaisun” naukaisematta, vaikka Jaana ei muka edes kuullut sitä harjoituksissa muiden äänien lomasta. Itse kuulen sen katastrofaalisen hyvin… Kurkkuvärkkini kieltäytyy yltämästä siihen nuottiin. Huh ja voi, olenko ainoa koko köörissä, jolle tämä on ongelma? 🙁

Musavinkki ei liity mitenkään yllä kirjoitettuun – onpahan vain taas jotain minulle erityisen läheistä. Likkana lauloin tätä sydän tunnetta täynnä: ”Baikal, niin kauniina muistan mä sun. Purjeeni rannoiltas kauas mun kantoi. Purressa pienessä pakenin pois. Sun laulus lohtua antoi…” Ja sinne Baikalille yhä tahtoisin kerran päästä.

Tämän kirjoitti jamatar 4.11.2021.

Viimeisimmät postaukset

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös