Tampereen reissuni aikana VIMMA-kuorolaiset ovat alkaneet treenata kahta uutta laulua, molemmat Chydeniuksen sävelpajasta: Sinua, sinua rakastan ja Viimeisestä illasta. Molemmat ovat minulle ennalta hyvinkin tuttuja, mikä hankaloittaa stemmojen oppimista, kun varsinainen melodia on niin vahvana mielessä. Sanat osaan jo valmiiksi, mutta stemmojen takia täytyy tiirata nuotteja. Hissuksiin nämä ”vaihtoehtoiset melodiat” painuvat muistiin. Aiempien laulujen tekstit olen tullut oppineeksi puolivahingossa, toistojen myötä, ja lapuista eroon pääseminen on tosi iso helpotus laulaessa.
Lauluja kotona treenatessa naputan aina samalla tahtia/rytmiä, mikä auttaa hahmottaman säkeiden välisten taukojen kestoja ja terävöittää fraseerausta, ehkäisten esim. luonnottomia vokaalien venytyksiä, tyyppiä ”meit leehdillään nee eilen varjeli”. Rytmin naputus edistää myös ulkoa oppimista, mikä tuli kivasti ihan sivutuotteena. Ja jälleen toistan miten mukava tätä lauluohjelmaa on harjoitella, sekä yksin että muiden kanssa. Se ei tunnu koskaan puurtamiselta, vaan laulut ottavat minut joka kerta välittömästi maailmaansa, joka on monisävyinen ja aina inspiroiva.
Tanssii tähtien kanssa -kisan kärkikolmikkoon pääsi kaksi laulajaa ja näyttelijä. Näissä molemmissa ammateissa – ja tanssissa! – rytmitaju on keskeisen tärkeä. Laulajan täytyy aistia musiikin rytmitykset ja näyttelijän hallita toiminnan ja repliikkien ajoitukset näyttämöllä. En ole tilastoinut minkä ammattien edustajat ovat aikojen saatossa parhaiten menestyneet tähtitanssikisassa, mutta veikkaan että muusikot ja näyttämötaiteilijat ovat vahvasti edustettuina. Heillä on tietenkin esiintymisrutiini etunaan, mutta rytmitaju on näissä karkeloissa A ja O. Ja samahan se tosiaan on laulamisen kanssa, myös meillä harrastajilla. Kuorossa uusia lauluja aloitellessa usein rynnimme edelle tai jätätämme, kun ei ole vielä varmuutta ”miten se menee”. Kapun kanssa sitten hiotaan yhteiset tempot ja rytmitykset, jolloin kuoro jo alkaa kuulostaa kuorolta. Voisinko verrata laulamista äänten tanssiin? Kyllä vain! Ja kuorolaulu on äänten ryhmätanssia.
Mieltymykseni bluesiin ei ole mikään salaisuus. Siispä tarjoilen teille tänään mehevän siivun sitä ihteään kotimaisin voimin esitettynä. Eero Raittinen teki v. 1969 blues-albumin maan johtavien jazzmuusikoiden kanssa. Tässä Eeron kanssa soittaa DDT eli Downtown Dixie Tigers, ja skittasoolon kepittää legendaarinen Albert Järvinen. Ja ei kun menoksi:
Tämän kirjoitti jamatar 1.12.2021.