Armotonta menoa

Eilen, lauantaina 29.1., julkistui vihdoin VIMMA-kuorolaisten viime syksyinen ”mysteerikeikka”. Mehän siis osallistuimme Susanna Helken ohjaaman dokumenttielokuvan tekemiseen. Leffan aihe on hoivatyön kriisi Suomessa ja nimi kuvaavasti Armotonta menoa Hoivatyön lauluja. Nyt se sai ensiesityksensä Helsingin Docpoint-festareilla ja näytettiin maksullisena netin kautta. On muuten hieno ja puhutteleva teos. Ja me vimmalaiset + muiden kuorojen edustajat hoidimme osuutemme tyylikkäästi. Meille on kunnia ja mieliin jäävä kokemus että saimme olla mukana tässä.

Katselun jälkeen kokoonnuimme Jaanan johdolla Teamsiin nostamaan malja (mitä kelläkin, minulla Riian Palsamia) leffan onneksi. Juteltiin nähdystä ja laulettiin hoivalaulut vielä kerran yhdessä. Ihmeen hyvin sanat palautuivat mieleen! Koronan salliessa elokuva tulee leffateattereihin, ja varmasti myös osatuottaja Yle esittää sen. Tulee olemaan vielä isompi elämys nähdä se suurelta valkokankaalta. Hyvää jaksaa odottaa!

Armoton meno on jatkunut myös koronarintamalla. Se on estänyt meiltä (ja kuoroilta yleensäkin) harjoitukset. Etäilyyn ei silti menty. Stemmojen ylläpito itsekseen kotiharjoittelemalla ei ole kovin palkitsevaa, jos ei tiedä milloin päästään takaisin livetreeneihin. Nyt on toiveissa että VIMMAN livetreenit voisivat alkaa ensi kuun puolimaissa. Niin saataisiin ohjelma valmiiksi suunniteltuun Kaupungintalon konserttiin huhtikuussa ja loppukevään ulkoilmaesityksiin. Peukut tanassa sitä kohti!

Joulutauon aikana meitä laulaja Adelen taitoja arvostavia ilahdutti konserttitaltiointi Griffithin observatorion pihalta Los Angelesista. One Night Only oli konsertin otsikko ja ainutlaatuisen upea se olikin. Adele esitti ison orkesterin kanssa suuret hittinsä ja myös uusia lauluja, antaumuksella ja ”kuin ensimmäistä kertaa” kuten aina. Hänellä on luonnonlahjana ääni, jolle vertailukohdaksi mieleeni tulee Amy Winehouse. Adele ei todellakaan ole jäljitelmä, mutta molempien ääni on vahva ja vaivattomasti liikkuva. TV-taltiointi oli myös visuaalisesti upea: esityksen kuluessa päivä kääntyi iltaan, auringonlasku hehkutti taivaan ja valot syttyivät alhaalla miljoonakaupungissa. Täyttä herkkua sekä korville että silmille.

Voice of Finland alkoi taas. Toisin kuin Vain elämää tämä ei ole jämähtänyt polkemaan paikallaan, vaikka formaatti on muuttumaton. Kilpailu ja uudet tuoreet laulajat pitävät jännityksen vireillä. Valmentajien keskinäinen naljailukin menettelee, kunhan ei ylly liialliseksi. Kyllä aion tämänkin kauden seurata kotisohvaltani alusta loppuun. Yllätysmomentti on koko ajan läsnä, mahdollisuus olla todistamassa uuden Tähden isolla T:llä astumista esiin. Ei valmiina tuotteena, vaan valmiina valloittamaan pop-kentän.

Tämän aamuinen Pekka Laineen Ihmemaa radiossa tarjoili minulle jymy-yllätyksen: Antonio Carlos Jobimin bossanova-hitti Insensatez onkin alkujaan Frédéric Chopinin preludi n:o 4, opus 28. Jobim on korvin kuultavasti lainannut melankolisen melodian Chopinilta. No ei hän suinkaan ole ainoa klassikoiden laarilla käynyt. Pölliminen on yleistä, kun klassikoiden tekijänoikeudet on jo ajat sitten umpeutuneet. Tuotokset ovat kamalia (esim. Beethovenin Für Elisen raiskaukset) tai jopa ihan nautittavia, kuten oheen liittämäni Insensatez. Chopin ehkä ei tykkäisi, mutta minulle on kelvannut kaikki nämä vuodet, joina en totuutta tiennyt … Joao Gilberto laulaa:

Tämän kirjoitti jamatar 30.1.2022.

Viimeisimmät postaukset

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Vieritä ylös