Viime aikoina minua on rieponut viihteellisissä tv-ohjelmissa tiuhaan hoettu ilmaisu ”Mieletöntä”. Tunnelma paikalla on mieletön, esiintyjän suoritus on mielettömän upea, esiintyjä itse mielettömän lahjakas ja kaikki tsemppaavat häntä ihan mielettömästi. Siis mieltä vailla?! Muutaman minuutin sisällä sanan voi kuulla useaan kertaan juontajan ja haastateltavan suusta. Mielettömän raivostuttavaa!
Tämänkin uhalla olen yllättäen löytänyt telkusta taas uuden aika mukavan musaohjelman. Sillä on niin lässy nimi kuin Laulu rakkaudelle, mutta idea on hauska ja musiikkinumerot raikkaan epäsovinnaisia. Joku tunnettu tyyppi yllättää jonkun toisen tunnetun tyypin esittämällä tälle laulun, jolla on merkitystä kohteelle. Poika yllättää isän, fani idolin, idoli fanin… Sitä rataa. Ei siis ihan kuin SuomiLove. Tämä ei ole nyyhky, vaikka voi tässäkin liikuttua. Minua huvitti ja liikutti kun hevimies Jouni Hynynen lauloi ihailemalleen Martti Syrjälle yhden Eppujen biisin – mikä se nyt olikaan… Martin ällistys oli näkemisen arvoinen!
VIMMAN tiistainen kakkostreeni viulistin kera sujui hyvin. Me kuorolaiset asemoiduttiin tiiviimmäksi ryhmäksi, jolloin maskeista huolimatta kuultiin paremmin toisiamme. Ja sehän kuulosti jo ihan kuorolta! Oli kerrassaan vapauttavaa laulaa näin. Maskeista ei taideta päästä eroon Kaupungintalollakaan, koska tartuntoja on näillä main yhä liikaa. Ei kande ottaa riskejä. Myönteisenä puolena koetan ajatella, että maskin kanssa laulaminen vahvistaa keuhkoja. Ainakin itse tunnen kuinka palkeet tekee lujasti töitä joka hengenvedolla. Keuhkojumppaa! – Huomistiistaina on kenraaliharkat (ilman viulua tosin), sitten vain tanakasti kohti konserttejamme.
Nyt pääsiäissunnuntaina katsoin telkusta dokkarin ruotsalaisesta Tenstan gospelkuorosta ja sen matkasta Chicagoon, gospelmusiikin alku(?)lähteille. Oli tasokas kuoro ja lauloi hyvin, mutta tämä ei ollut ohjelman pääanti. Kuoro kävi syvällisiä keskusteluja johtajansa kanssa. Puitiin mm. sitä, mikä merkitys omalla uskolla tai sen puuttumisella on gospelia laulaessa. Voiko tällaista tunnustuksellista musiikkia esittää ateisti? Eikö gospel ole nimen omaan julistusta, ei ”esittämistä”? Yksiselitteistä vastausta pohdintoihin ei saatu.
Pälkähti päähäni: Mitähän tapahtuisi, jos VIMMA-kuoro rupeaisi gospel-ohjelmaa tehdessään perkaamaan itse kunkin motiiveja ja suhteita uskon kysymyksiin. Onhan gospel kuitenkin eri juttu kuin minkä tahansa iskelmän, popin tai kansanlaulun esittäminen. Vai onko? En ole uskonnollinen, silti lauloin taannoin konserteissamme negro spiritualeja täydellä hartaudella ja kunnioittaen. Onko sellainen feikkiä? En osaa sanoa, mutta tämä problematiikka alkoi kiinnostaa todella.
Edelliseen liittyen laitan kuunneltavaksi siivun takuu-ehtaa gospelmusaa. Alan Grand Old Dame (yksi heistä) heittää keikan vanhalla hylätyllä rautatieasemalla. On tunnelma kohdallaan ja sisar todistaa väkevästi. Mieletöntä! 🙂
Tämän kirjoitti jamatar 18.4.2022.