Yhtäkkiä se, mihin syksystä asti valmistauduttiin, on ohi. Siis VIMMAN konsertit 24. ja 26. huhtikuuta Mitäs nyt tehdään?! Tuttu tunne aina kun jokin pruju on saatu päätökseen.

Muistan rakkautta, kuolemaa -esitykset Kaupungintalolla sujuivat oikein hyvin – etenkin kun harjoitusaika (ainakin minusta) tuntui loppuvan kesken. Kun laulut oli opittu ulkoa ja vapauduttu lapuista, olisi ollut yksityiskohtien hiomisen vuoro. Mutta siihen ei juuri ehditty. Harjoitusten kuluessa lauluja oli kuitenkin analysoitu keskustellen niiden sisällöistä ja tunnelmista. Emme siis suinkaan olleet tyhjän päällä H-hetken tullen.

Ennen kummankin konsertin alkua kävimme Jaana-maestran johdolla nopeasti läpi dynamiikka-asioita eli missä kohdin ilmaisua voimistetaan, missä vaimennetaan. Ja yleisohje oli: ”Kerrotaan nämä tarinat, eletään ne laulaessamme.” Näihin lauluihin olikin helppo eläytyä, koska niiden sanat ja sävelet ovat niin sydämeenkäyviä. Uskon etten ole kuorossamme ainoa, jonka mielestä tämä on kaikista esittämistämme hienoista laulukoosteista hienoin.

Sunnuntaina ennen esiintymistä oli lavan takana tuttu kihinä. Jännittävää! Lavalle astuessa näimme, että salissa oli yleisöä – paljon. Korona-aikaanhan ei koskaan voi tietää tuleeko porukkaa, vaikka rajoitukset on poistettu. Ja sitten se alkoi… Viulisti Aino veti soittimestaan ensi akordit, Jaana katsoi rohkaisevasti flyygelin takaa ja me vedimme henkeä. Maskeista huolimatta oli kevyt laulaa. Ja miten ihana olikaan laulaa salissa, jossa ääni kantoi ja kuulimme hyvin toisiamme! Me soimme kuin iso hyvin viritetty soitin. Olimme keskittyneitä ja kuulijat myös. Nautinto oli molemminpuolinen.

Sama toistui tiistai-iltana. Toiseen konserttiinkin riitti yleisöä! Uskon että olisi riittänyt kolmanteenkin, mutta tämä oli nyt tässä ja katse suunnataan jo eteenpäin. Seuraavan juttumme teema vaihtui, se ei olekaan Henkilökohtaista vaan Vesillä. Lauluja vesielementistä. Ja niitähän riittää täällä tuhatjärvien maassa! Niiden kimppuun käydään uusin innoin kesän mentyä.

Mutta syksyn alkajaisiksi on Kuorojen Venetsialaiset, pienoiskonsertteja ulkoilmassa ympäri kaupunkia. Sinne otamme muutaman kipaleen aiemmista ohjelmistamme. Käymme ne läpi vielä toukokuun lopulla ja pidämme saman tien kauden päättäjäiskaronkan. Sen olemme toki ansainneet! (Ollaan me sen verran hyviä.)

Mitä kuulinkaan yhtenä päivänä radiosta: Samuli Edelmann lauloi isänsä Toni Edelmannin säveltämän Shakespearen sonetin n:o 105. Sehän oli VIMMANKIN ohjelmassa! Ystävän kanssa arvuuttelimme, onko laulaja isä vai poika. Ystävä sanoi että Samuli… ja voitti.

Jamatar-blogi jää nyt kesätauolle ja toivottaa kaunista loppukevättä kaikille. Näihin kuviin ja tunnelmiin:

Tämän kirjoitti jamatar 27.4.2022.