tÄÄLLÄ TAAS!

Kesä meni, syksy tuli – ja Maestra-blogikin palaa kertomaan laulukuulumisia ja havainnoimaan musatapahtumia. Viime sunnuntaina, palattuani edellisiltana kesäreissuiltani, löysin sähköpostistani tiedotteen Itä-Suomen kamarikuoron konsertista. Hei – tunti aikaa konsertin alkuun – äkkiä hynttyyt niskaan ja menoksi! Tämä on aivan uusi kuoro, jo neljäs Jaana Turusen kipparoima. Ja sen ensiesiintyminen Kaupungintalolla oli todella vakuuttava. Ohjelma käsitti modernia ja renessanssiajan kuoromusiikkia ihastuttavana koosteena. Vieressäni istunut kuulija kehui erityisesti käsiohjelmaa, jossa oli tasokkaat käännökset lauluteksteistä. Minut hurmasi etenkin juomalasein ja tiibetiläisin äänimaljoin soitettu ”sfäärien musiikki”. Siltä se minun korviini kuulosti. Mutta itse pääasia eli laulusuoritukset olivat aivan priimaa, ammattitasoa. Laskin että kuorossa oli tasaluku naisia ja miehiä – aivan ideaali koostumus.

Oma huippuhetkeni Yön lauluja – konsertissa oli nuoruuden lemppareihini kuulunut Erkki Salmenhaaran laulusarja Kuun kasvot Pentti Saarikosken runoihin. Säveltäjä esitteli sen aikanaan Helsingin yliopiston avoimessa luentosarjassa, minkä jälkeen hankin levyn kotikokoelmaani. Ja tämän kuten yleensä muidenkin musiikkimieltymysteni kohdalla pätee se, että mihin kerran tykästyn, se rakkaus ei ruostu. Ja juuri nuoruuden rakkaudet ovat väkevimpiä. Harvemmin enää samalla intohimolla ottaudun uusiin musaelämyksiin. Ehkä hyvä niin – ettei sydän halkea liian runsaista emootioista…

Myöhästyin kuorojen Venetsialaisista ja VIMMAN aloituksesta. Vesillä -ohjelmamme laulut ovat yhtä vaille minulle ennalta tuttuja – mutta siinäpä se vaikeus saattaa ollakin. Pitää omaksua alttostemmat läpituttuihin melodioihin! Tiistain treeneissä Jaanaa tuurasi Annuliina Ikäheimo – eikös hän laulanutkin sopraanosoolon Itä-Suomen kamarikuoron konsertissa? Hänen kanssaan tehtiin ääniharjoituksia ja kerrattiin ensimmäisiä työn alle otettuja Vesillä -lauluja. Tai siis ne kertasivat, jotka ehtivät heti syksyn alkuun. Meikä sai laput eteensä vasta nyt, ja yritykseni seurata nuotteja oli todellista ”prima vistaa”. Oikeammin sanottuna arvauspeliä, joka hetkittäin saattoi osua oikeaan. Ties monennenko kerran manailen lukutaidottomuuttani. Jotkut saattavat oppia tämän vielä kypsässä iässä – minä en. On se nähty…

Kuunteluvinkkini on tänään poikkeuksellisesti instrumentaali, ei laulettu. Maurice Ravelin Pavane kuolleelle prinsessalle soi nyt erään minulle läheisen pienen ihmisen muistolle.

Tämän kirjoitti jamatar 8.9.2022.

Viimeisimmät postaukset

Vieritä ylös