PAKETISSA

Paketissa, pulkassa, taputeltu – monta tapaa sanoa, että jotain on saatu päätökseen. Nyt on Maestran/VIMMAN syyskausi lähes paketoitu. Jäljellä ovat joululaulajaiset 8. joulukuuta, jotka Savon Sanomat viime vuoden tapaan striimaa Kaupungintalolta. Tämä tietenkin lisää tapahtuman juhlavuutta, näkyvyyttä ja kuuluvuutta. Mutta myös paikan päälle ovat kaikki yhteislaulusta pitävät tervetulleita kajauttelemaan kanssamme tuttuja rakkaita jouluajan lauluja. Nähdään siellä!

Myös kansalaisopiston laulukurssit on taputeltu joulutauolle. Olen käynyt kahden eri opettajan pienryhmätunneilla ja saanut uusia lähestymiskulmia laulamiseeni. Päivi on opettajista klassisemmin orientoitunut, Pauliina pop/jazz-henkisempi. Minähän en poppia laula, ainakaan omavalintaisesti. Päivi kuitenkin antoi minulle pop-balladin harjoiteltavaksi, ja sen sitten myös esitin Päivin oppilaiden konsertissa Museolla viime viikolla. Dusty Springfield-hitti You Don’t Have to Say You Love Me ei ole omintani, mutta siinä sain treenata voimakasta äänenkäyttöä. Jurppii niin, kun ei pillistä kerta kaikkiaan lähde enempää. Mutta: Tehtävä suoritettu!

Pauliinan tunneilla lauloin ”American Songbook” -osastoa. Oma valintani oli My Coloring Book 1960-luvun aarteistosta. Pauliina löysikin sen nuotit kirjastosta – joskin epätäydelliset, puolet introsta puuttuu! Useinhan introja ei lauleta levylle ollenkaan, mitä paheksun syvästi. Kaupallisista syistä mennään suoraan chorukseen, koska se on se jolla kuulija koukutetaan. Minulle tämä nimenomainen laulu on tullut rakkaaksi vinyylilevyltä, jonka kauan sitten sain siskolta Amerikasta joululahjaksi. Siinä tuttuakin tutumpi aihe saa tuoreen käsittelyn värityskirja-vertauksen muodossa. Se ei ole suoranaisesti jazzia, mutta varsinkaan ei poppia. Se on ”amerikkalaista laulukirjaa”, genreä jonka rapakontakaiset toden totta osaavat.

Miksi käyn kuoron lisäksi pienryhmätunneilla? Koska kerta viikossa laulamista ei riitä. Nyt kun Maestra ei enää tarjoa samaan hintaan erilaisia viikkotunteja, olen löytänyt opiston kurssit. Kuitenkin kaiken laulamiseni pohjavireenä on haikeus: Aika kuluu, en tästä nuorru ja taitojen rajat tulevat vastaan. En tule koskaan laulamaan niitä korkeita nuotteja. Se vain täytyy hyväksyä.

Joulutoivotukseni esittäjä laulaa vaivatta korkealta ja – tarvittaessa – myös kovaa. Ja hän laulaa myös intron! Näiden sävelten myötä blogi jää tauolle. Tapaamisiin tammikuussa. 🙂

Tämän kirjoitti jamatar 4.12.2022.

Viimeisimmät postaukset