Loppiaisen seutuun podetun rökäleyskän jäljiltä ääneni on vielä säröillä – pystyn laulamaan vain puoliääneen. Mutta parempi sekin kuin etten laulaisi ollenkaan, sillä uudet Vesillä -laulut vaativat nyt kaiken huomion.

Annuliina oli taas tuuraamaassa Jaanaa tiistaitreeneissämme. Käytiin huolella läpi näitä uutukaisia. Kuulin kavereilta että Jaana on ahkeroinut niihin kunnon stemmat Driveen, siis lauletut, kuten olemme toivoneet. Mainiota! Käyn niihin käsiksi nyt viikonlopun aikana, toivoen että laulut muutenkin sujuvat jo ensi viikolla täyteen ääneen.

VIMMAN salivarauksessa on jotain häikkää, sillä samassa tilassa (sivummalla tosin) kokoontuu nyt kirjallisuuspiiri siihen kellonlyömään asti, jolloin me aloitamme. Tulee ns. lentävä vaihto! Ja ensi viikolla emme pääse Jynkkään ollenkaan – sinne on buukattu joogaryhmä. Kuka näistä vastaa? Joku on nyt töpännyt. No, me päästään tilapäisesti Kallaveden kirkkoon. Mutta miksi meidän (joilla on vakkarivaraus) pitää väistyä, miksei joogajengi hae uutta paikkaa? Ollaanko me liian kilttejä?

Mistiin menneen West Side Story -retken sijaan toukokuussa siintää uusi mahdollisuus lähteä Vaasaan. Kaupungissa on nimittäin kuorofestarit 18.-21.5. VIMMA voisi esittää siellä otteita Vesillä -ohjelmasta ja, tietenkin, kuunnella muita kuoroja. Reissun toteutuminen on kai enää käytännön järjestelyjä vaille. Meidän lauluthan sopivat merelliseen kaupunkiin kuin nenä päähän – ja tästä saadaan vielä lisää buustia valmentautumiseemme.

Mitäs vielä? Jotain aivan muuta. Bossa novan mestari Antonio Carlos Jobim on omistanut tämän kappaleensa Rio de Janeiron Corcovado-vuorelle, sille ”sokeritopalle” jonka huipulla patsas, ”Risto Reipas” (Cristo Rei), levittää käsivarsiaan kaupungin ylle. Ja laulun laulaa kukapa muu kuin bossa novan kuningatar, viileistä viilein Astrud Gilberto. Fonia soittaa Stan Getz.

Tämän kirjoitti jamatar 20.1.2023.