vARHAISIA MUSIIKKIMUISTOJANI

Äidinisäni, juureva maatalon isäntä, piti klassisesta laulumusiikista. Kun sellaista tuli radiosta, paappa istui aparaatin ääressä huonokuuloinen korva kiinni ämyrissä. Ei siis sinänsä ihme, että hän kustansi hyvä-ääniselleTyyne-tyttärelleen (minun tuleva äitini) laulutunteja Vaasassa. Ei Tyynestä oopperalaulajaa tullut, mutta tulipahan keittiössään ihanasti ”konsertoiva” kotiäiti. Kuulin näitä lauluja koko varhaislapsuuteni, ja paljon myöhemmin selvisi että ne olivat Oskar Merikannon, Toivo Kuulan ja kumppanien sävellyksiä. Niihin äiti oli tietenkin nuorena laulutunneillaan tutustunut.

Paapan vanhin poika, Armas-eno, soitteli vapaahetkinään viulua. Naapurin isäntä tuli 5-rivisen haitarinsa kanssa ja jamit alkoivat. Ohjelmisto koostui kansansävelmistä ja omistakin lurituksista. Serkut ja minä istuimme hipihiljaa kuuntelemassa. Sävelmät olivat enimmäkseen hilpeitä mutta tunnelma jotenkin juhlava. Aistittiin, että nyt ollaan jonkin selittämättömän äärellä. Musiikin mystinen voima.

Radiosta muistan Lauantain toivotut. Kerran sieltä tuli kappale jonka nimi oli kuin taikasana: La Cumparsita. Olin alle kouluikäinen enkä tajunnut tangosta tuon taivaallista – mutta taikasanaa toistelin hurmaantuneena, niin että se iskostui iäksi mieleen.

Kun enon taloon tuotiin vanha perintöpiano, sekosin täysin. Pinnasin koulusta (ekaluokkalainen) tekeytyen huonovointiseksi, että sain päivän hipelöidä ihmekapinetta. Pianovanhus seurasi meitä Hämeenlinnaan ja soittelin sillä iloisesti omiani. Tätä aikansa kuunneltuaan äitini laittoi minut pianotunneille. Mutta voi! Tiukkapipo opettaja sammutti soittohaluni heti alkumetreillä. Ei tullut meitsistä pianistia – ei edes olohuonepianistia…

Sitten äiti sai uuden idean: pisti ripakinttutyttärensä balettikouluun. Tanssiminen oli kivaa, mutta erityisen kivaa oli siellä soitettu musiikki. Anu-niminen nainen säesti pianolla treenejämme. Balettimusiikkia! Mutta parasta oli, kun koulun johtajattaren mies, säveltäjä Tauno Marttinen tuli joskus tuuraamaan pianistia. Lapsenkin korva erotti, että hänen otteensa asiaan oli aivan toinen kuin Anulla. Anu soitti nuoteista, Tauno-setä omasta päästään. Hän improvisoi. Hän myös sävelsi meille musiikkia pienoisbaletteihin, joita esitimme kevätnäytännöissä. Teatteri! Maaginen paikka.

Ennen teini-ikää en tiennyt että musiikkia erotellaan ”vakavaan” ja ”kevyeen”. Kaikki muuttui kun Elvis astui kuvaan. Olin vähän toisella kymmenellä ja äkkiä aivan uusi siivu musiikin maailmasta rävähti esiin. Se oli menoa se… Mutta koskaan en hylännyt vanhoja mieltymyksiäni, kirjo vain laajeni. Olen säilyttänyt lapsenomaisen uteliaisuuteni. Kun kohtaan jotain uutta musiikin saralla, käyn hanakasti tutkimaan sitä kuten muinoin taffelipianoa.

Ja se minun ”taikatangoni” – se tulee tässä Arja Saijonmaan värisyttävänä tulkintana:

Tämän kirjoitti jamatar 15.2.2023.

Viimeisimmät postaukset