Lauantaina oli Puistokartanolla Veljsiskot -sekakuoron ja Rautalammin mieslaulajien yhteiskonsertti. Kummankin kuoron ohjelma koostui pitkälti tutuista lauluista, rautalampilaisilla perinteistä, Veljsiskoilla hiukan uudempaa. Näin VIMMALAISEN kannalta oli erityisen mukavaa, että mieslaulajien toinen osio koostui vesillä-aiheisista lauluista. Heillä oli merimieslakitkin päässä ja laivakello tehosteena! Yleisesiintyminen oli jämäkkää ja eläytyvää. Kippari Kaisa-Liisa Piironen pitää joukkueensa ilmeisen hyvin ruodussa.

Veljsiskojen esiintyminen oli himpun ”kurittomampaa”, johtuen osin kuoron suuremmasta koosta. Siihenhän mahtuu enemmän yksilöllisiä ääniä ja äänenvärejä. Mutta laulajien kasvoilta loisti se tärkein: laulamisen ilo ja into. Veljsiskoilla, kuten meilläkin VIMMASSA, on miesvähemmistö. Silti miehet hetkittäin jyräsivät naiset. Kuororivistön äärireunalta miesäänet kimmahtelivat välillä muiden yli. Johtaja Aino Nissinen ei tätä ehkä paikaltaan pianon äärestä kuullut.

Nuori säestäjätrio sai sai hyvää harjoitusta, mutta minusta heitä ei välttämättä olisi tarvittu. Rumpukomppi soi liian raskaana ja toi herkkiinkin lauluihin marssin säväystä.

Molemmat kuorot lauloivat lapuista. Onhan se juhlavan näköistä, kun yhtenäisesti pukeutunut kööri seisoo mustat kansiot käsissään. Mutta miten seurata nuotteja ja samalla johtajaa? Klasaripuolella nuoteista laulaminen on sääntö ja yleisökin on sihen tottunut. Me VIMMASSA päätimme alun alkaen, että opettelemme aina ohjelmamme ulkoa. Se vapauttaa ilmaisua, ja sen pitäisi myös edistää johtajan seuraamista. Mutta kuinka ollakaan, Maestra-Jaana saa jatkuvasti muistuttaa meitä katsomaan häneen, ei kenkiimme tai katonrajaan… Tosin juuri nyt, kun Vesillä -ohjelman oppiminen on loppusuoralla, me tuijotamme Jaanaa herkeämättä. Kuis näin? – Koska hän lipsynkkaa meille laulujen sanoja! 🙂

Itse en kyllä ikinä laulaisi ”sisältä”, kun sen voi tehdä ulkoa. Keskittyminen menisi lappujen tihrustamiseen itse esityksen sijasta. Vaikka aina manailen, näen mielelläni päähän pänttäämisen vaivan, kun palkintona on vapautunut esiintyminen. Vaivan suuruus tietenkin vaihtelee. Tämän hetken kysymyksiä on säihkyykö usva ruskossa vai rusko usvassa… Sanat vaihtavat paikkaa niin helposti – ja jos laulat ne väärin päin, se kuuluu! Vielä täytyy juntata. Mutta maali häämöttää jo!

Viikko sitten nostin esiin Maustetytöt omintakeisina uusina popmusiikin tekijöinä. Tänään nostoni on Arppa, näyttelijäsisarusten Oona ja Anna Airolan velipoika. Siinäpä taas yksi, joka ei muistuta ketään toista! Hänen minimalistisia laulutarinoitaan viehtyy kuuntelemaan kaksin korvin. Mies ei meso eikä meuhkaa, mutta vetää puoleensa kuin magneetti:

Tämän kirjoitti jamatar 6.4.2023.