Nyt kun VIMMAN Vehmersalmen-keikkakin on ohi, voimme tyytyväisinä lyödä Vesillä -kansion kiinni. Se oli siinä – siis kuluneen kautemme urakka. Itse kävin kovan taiston erityisesti Meren arvoituksen kanssa, mutta rinta rottingilla nyt senkin lauloin Vehmersalmen kirkossa. Epävakaan sään takia esiintyminen siirrettiin viime tingassa satamarannasta kirkkoon. Ulkona oli aika kylmä eikä haluttu sadetta kuulijoiden (eikä tietysti itsemmekään) niskaan. Mukavasti saimme yleisöä paikan äkkivaihdoksesta huolimatta, ja kirkkosalissa oli kevyt laulaa. Vehmersalmen kirkko ei ole niin suuri että siellä kaikuisi liikaa.
Kaikissa Vesillä-vedoissamme on ollut hyvä tunnelma ja niin oli tässä viimeisessäkin. Olen aistinut, että tämä ohjelma on ollut mieluisa sekä meille että kuulijoille. Tuttuja hyvän mielen lauluja, joukossa ainoa vieras se Meren arvoitus. Mutta juuri sitä ovat jotkut konserttivieraat kuulemma kehuneet: ”Mikä se olikaan, se oudompi hyvin kaunis laulu?” Niinpä! Sävelmän kauneus sulatti minutkin. Mutta sanoista en muuta mielipidettäni…
Vehmeristä palattua suljin ihan konkreettisesti Vesillä-nippuni mappiin, jossa ovat edellistenkin VIMMA-brokkisten matskut. Niitä joskus selaan muistellen. Jokainen brokkis on ollut tärkeä ajallaan – ja kaikki on tehty hartaudella, joka on amatööriyden lahja. Ammattityössä voi leipääntyä jos huonosti käy. Mutta jos amatööri kyllästyy, hän jättää koko homman ja lähtee pois. Etsii ehkä uuden harrastuksen, josta innostua.
Onhan minulla VIMMASSA ollut tukalia hetkiä, joita olen täällä blogissakin tilittänyt. Mutta osallistuminen on oma valinta eikä minulle makseta siitä. Jos lähtisin jonkin kenkun vaiheen takia, mitä menettäisin? Menettäisin tämän yhteisön ja yhteisyyden, yhdessä tekemisen juuri näiden harrastustoverien kanssa. Se ei todellakaan olisi ”kenkusta vaiheesta” irti pääsemisen väärtti. Siispä eteenpäin kohti uusia seikkailuja (ja niitä välttämättömiä kenkkuvaiheitakin)!
Tässä päivänä muutamana radiossa kajahti soimaan tuttu laulu vuosikymmenten takaa. Olin itse asiassa sen olemassaolonkin unohtanut, kun en ollut sitä ikuisuuksiin kuullut. Mutta nyt: Lyyrinen sopraanoääni lauloi laulua, jonka heti tunnistin äitini ”keittiörepertuaariin” kuuluvaksi. En ollut koskaan edes tiennyt sen nimeä enkä tekijöitä. Sanat alkoivat muistini mukaan: ”Ja nuori merenneito hän tuli illalla…” Nyt kuuluttaja kertoi sen olevan Leonoran balladi Fredrik Paciuksen oopperasta Kaarle-kuninkaan metsästys. Kun etsin sen netistä, ilmeni että suomennoksia on useita, mutta se äitini versio alkaa oikeasti ”- – hän suvi-illalla – -”
Lomalle lähtiäisiksi haluan jakaa tämän iki-ihanan balladin kanssanne. Etsin vanhan rahisevan äänityksen vuodelta 1917, jonka äitinikin on mahdollisesti kuullut. Ja siinä on ne sanat joilla hän tätä lauloi.
PS. En siis laittanutkaan tähän Kalevauvan Lomalle lompsis-hassuttelua, mutta se sai jäädä otsikkoon. Aurinkoista kesää kaikille! – Tämän kirjoitti jamatar 5.6.2023.