Tervepä terve taas! ”Pojittelen” ja ”tytöttelen” teitä rakkaat kuorotoverit surutta, uskoen ettette siitä pahastu. 🙂

Kuorojen Venetsialaisissa Kuopiossa VIMMA astui tänään viimeisen kerran merihenkisissä asuissa yleisön eteen laulamaan merihenkisiä laulujamme. Paikka oli teatterin Amfi-ulkolava ja sää mitä suotuisin. Tuntui vähän haikealtakin, ehtiihän ohjelmaan aina harjoitusvuoden ja esitysten mittaan kiintyä. Mutta reippaasti ja ryhdikkäästi veimme 20 minuutin koosteen läpi. Yksi harmillinen unohdus tuli Kauniin Veeran kohdalla, kun kukaan ei muistanut kuinka ”me kaihoa kannettiin”. No mitäs pienistä…

Tiistain harjoituksissa kävi ilmi, että olin turhaan onkinut muistini uumenista myös sen hankalan Meren arvoituksen. Kun ei se sitten ollutkaan esityskoosteessa! Hah!!

Venetsialaiset muistan jo kouluvuosieni Hämeenlinnasta. Värivalaistut vesiurut Vanajavedellä – eräänlaiset tanssivat suihkulähteet – olivat unohtumaton näky. Nyttemmin tämä kesäkauden päättäjäis/syksyn aloitusjuhla on levinnyt ympäri maata. Ja Venetsiastahan se lienee lähtöisin.

Kävin muuten kesällä Lappeenrannassa helssaamassa sitä aitoa ja alkuperäistä Prinsessa Armadaa. Siellä vanha tervahöyry lilluu satamalaiturissa ja toimii nykyään ravintolana. Veeraa ei näkynyt, muita heimolaisia kyllä.

Tiistaina, kuten sanottu, kokoonnuttiin Jynkkään starttaamaan syksyn VIMMA-treenit. Ja se tuttu tunne: Jynkän koulun hehtaarihallissa on todella raskas laulaa. Äänet katoavat jonnekin tilan avaruuteen. Akustiikka, jota ei siis edes ole, ei tue laulamista yhtään. Minulla on aina treenien jälkeen ääni maassa ja huopaa kurkussa. Tämä on kurjaa, kun laulamisesta pitäisi voida nauttia. En lakkaa toivomasta, että löytäisimme pääasian – siis juuri laulamisen – kannalta otollisemman harjoituspaikan.

Pari viikkoa sitten vietettiin jo tavaksi tullutta Vanhan Haapaniemen perinnejuhlaa. Pihakahviloita, kirppismyyntiä, opastettuja kävelykierroksia ja livemusiikkia. Mahtava meininki! Osuin kuuntelemaan yhtyettä nimeltä Anis Kiitu. Mitä kummaa? Voisiko oudompaa nimeä enää keksiä?! Kuinka outoa mahtaakaan olla heidän musiikkinsa… Koin jymy-yllätyksen: Bändin nokkanainen tekee kiehtovia, kaksin korvin kuunneltavia lauluja, ja hän esittää niitä ilman show-elkeitä. Ihastuin kertalaakista. Tätä täytyy saada lisää!

Ja koska arvaan uteliaisuutenne herännneen, tässä tulee syksyn ensimmäinen kuunteluvinkkini. Anis Kiitu ja Kaihola – vassokuu:

Tämän kirjoitti jamatar 26. elokuuta 2023.