Taas tuli tiistai ja tiistain myötä VIMMALLE uusi nippu valkokangaslauluja. Ja taas lähtö nollilta, ainakin meille joilla on päämelodiasta poikkeavia stemmoja. On aika hurjaa lähteä laulamaan muiden kanssa vain parin esilauletun toiston jälkeen. Mahdotonhan sitä on muistaa! Nuoteista meikäläinen näkee vain mennäänkö ylös vai alaspäin. Arvostaisin rauhallisempaa sisäänajoa uusien stemmojen kanssa. Niin ei tarvitsisi joka kerta kokea sitä nöyryyttävää ”en pysy mukana” -tunnetta. Siinä ei yhtään lohduta tieto, että kyllä se ajan kanssa kirkastuu. On vain niin surkunoloa aukoa suutaan kuin kala kuivalla maalla, ja sävelkuluista ei hajuakaan.
Jos laulu on ennalta tuttu, uuden stemmankin hahmottaa helpommin, kun sitä voi suhteuttaa melodiaan. Korva sanoo, miten stemma mahdollisesti menee. Muitta auta armias vieraan laulun kanssa… Tässä nipussa minulle tuota vierautta edustaa Pocahontas-laulu Tuulen värit. Muutama kuuntelu YouTubesta ei riitä. Tuttuus tulee siitä, kun olet elänyt laulun kanssa kappaleen matkaa ja se on tehnyt pesän mieleesi. Siellä se sitten pysyykin niin kauan kuin muisti pelaa. Pocahontas herättää minussa vastarintaa myös triviaalin tekstinsä takia. Hohhoijaa! Olen allerginen tämmöisille… Mutta näillä mennään ja tämäkin opitaan.
Vielä kaksi samanmoista nuottinippua on tulossa haltuun otettaviksi ennen kuin kevään konserttiohjelma on valmis. Tämä kuorohomma on aaltoliikettä: harjoitellaan, viimeistellään, esitetään, huilataan – ja sitten taas harjoitellaan, viimeistellään, esitetään ja huilataan. Se pitää virkeänä ja laventaa musiikin tuntemusta. Niin kuin tämäkin nyt minä näiden Disney-iskelmien kanssa. Ilman VIMMAA en tulisi kuuna päivänä niitä laulaneeksi.
Laulujen tuttuus ja vieraushan on pitkälti sukupolvikysymys. Kansalaisopiston lauluporukassa ilmeni, että Chydeniuksen Kalliolle kukkulalle oli eräälle osallistujalle uppo-outo, ja toinen ei ollut ikinä kuullut Kulkurin valssia. Ope oli kuvitellut valinneensa takuuvarmat biisit! Mutta jos kuuntelee vain tiettyjä radioasemia, oppii vain niiden soittolistat. Tai jos kuuluu tiettyyn ikäluokkaan…
Keskiviikkona luulin saavani kuulla Kaupungintalolla esitelmää metsäsuomalaisten lauluista ja Dan Anderssonin viisuja. Hämmästyin, kun sali oli pullollaan väkeä: näinkö kiinnostuneita täällä ollaan Ruotsin metsäsuomalaisista? Kävi ilmi että ohjelma on vaihtunut. Metsäsuomalaiset oli jo elokuussa ja nyt kuunneltiin Kuopion torin laidan vanhojen rakennusten vaiheista. Siitä kansanpaljous! No, minä itse asiassa olen nähnyt tämän metsäsuomalaisjutun jo aiemmin, kun sama ohjelma oli tarjona Rouvasväen klubilla. Kirjoitin siitä blogiinkin 21.9.2018. Mutta asian harrastajana olisin mieluusti nähnyt sen vielä uudestaan. Ei silti – kiinnostava oli talojen historiikkikin.
Menin toiveikkaana Driveen katsomaan uusia stemmoja. No eihän niitä siellä vielä ole… Maestrallamme on toki muitakin kiireitä. Ensimmäisen nipun Jaana laittoikin kiitettävästi heti syyskautemme alkaessa. Jos uudet stemmat saapuvat Driveen syyslomaviikon aikana, kiva. Mutta meitsi on samaan aikaan toisaalla ja mahikseni istua netin äärellä ovat rajalliset.
Olen aina diggaillut Emma Salokoskea – ja kas, löysin häneltä upean tulkinnan yhdestä meidän valkokangaslaulustamme. Soikoon se nyt syysloman kunniaksi ja korviemme iloksi. Olkaa hyvät:
Tämän kirjoitti jamatar 12.10.2023.