Tsekkasin huvikseni, että sana ”pikkuhiljaa” on esiintynyt blogissani tähän mennessä kuudesti – mutta nyt ensi kerran otsikossa. Tällä kertaa se kuvaa VIMMA-kuoromme uuden ohjelman valmistumista kohti huhtikuun esityksiä.

Tiistaina järjestimme tuolit Alava-talolla salin leveyssuuntaan, mikä vastaa paremmin teatterin näyttämöä. Mutta vielä ei edetty askelsulkeisiin eli kuoron liikkeiden harjoitteluun. Ehdolla on letkajenkkaa, hiipimistä, paikalla marssia ja käveleskentelyä sinne tänne. Kokeilematta ei tiedä mikä toimii ja mikä ei. Ehkä ensi viikolla jo jätetään tuolit pois ja lähdetään liikenteeseen.

Puherooliporukka sijoitettiin nyt muun kuoron sekaan, enimmät keskelle. Toimiiko se? Tämäkin nähdään kun kokeillaan. Missä kuviossa sitten ollaankin, esiin astumisten ja siirtymisten täytyy sujua juohevasti. Samoin kaikille yhteiset eleet, pään asennot, katseen suunnat ynnä muut. Ja kaikki tämä itse laulamisen lisäksi! Kaikkeen sitä tuleekin ryhdytyksi – kuten laulamaan näyttämökonsertteja tekevässä kuorossa…

Talvilomaviikon jälkeen tiistaitreenimme pitenevät tunnilla, puoli tuntia alkuun ja toinen mokoma loppuun. Se onkin tarpeen että valmista syntyy. Mutta into on kova, ja hetkittäin laulu jo kuulostaakin aika, sanoisinko, komealta. Meitä on niin iso kööri että ääntä kyllä lähtee. Sankareita ovat miehet, jotka vähälukuisina pitävät pintansa naisäänten puristuksessa. Ja sointi vain mehevöityisi, jos saatais pikkuhiljaa muutama mies lisää…

Levyraadissa oli tekoälyllä tehty ja toteutettu biisi. Ja me kaikki menimme halpaan, tietysti. Meitsi kotisohvallaan oudoksui laulusolistin muovista ääntä – kovin oli pitkälle prosessoitu, ajattelin. Mutta että täysin keinotekoinen! Ja koko tuotos koneaivojen työtä. Ei kiitos! Mekaanista, hengetöntä. Tietokoneet on jo osin korvanneet soittajat, nyt jos ne vielä korvaavat lauluntekijät ja laulajatkin, tuho tulee popmusiikille. Sanokaa mun sanoneen.

Viime viikolla poistui keskuudestamme lähes ikätoverini, suomirokkari Jussi Raittinen. Olen aina diggaillut hänen ja Eero-veljensä musiikkia. Ei turhia kommervenkkejä vaan juurevaa rokkenrollia suomeksi, perinnettä kunnioittaen. Soikoon Jussin muistoksi hänen versionsa Amerikan vanhan valtamaantien Route 66 ylistyslaulusta. Suomessa laulun kohde on tietenkin meidän Kantatie 66. Ja näin se menee:

Tämän kirjoitti jamatar 21.2.2024.