– Nyt ollaan niin pitkällä että viimeinen VIMMAN Valkokankaalla-treeni on pidetty, pukujen kera. Näin ei tule kenellekään asianosaiselle yllätyksenä, minkä näköisinä toisemme kohtaamme sunnuntaina teatterilla. Alavan saliin kerääntyi värikästä joukkoa: oli kabaree-kimallusta, satuhahmoja, vintageasuja moneen lähtöön. Ja sitten me ”siviilit” pukukoodilla ”arkinen”. Meitsin valinta oli pillifarkut ja paitapusero. Rentoa ja mutkatonta. Tärkeää on, että jokainen viihtyy asussaan ja saa siitä pontta omaan esitykseensä.
Todella poikkeavaa kuorolle, että jokainen laulaja saa nyt esiintyä sooloasenteella. Saa olla yksilö, erottautua, kun yleensä täytyy sulautua. Samalla olemme silti kollektiivi, joka toimii ja hengittää yhdessä. Siis kuoro. Harmi kun ei pääse itse mukana olevana näkemään, miltä solistinen yhteisesityksemme näyttää. Jaana-ohjus vakuuttaa että hyvältä ja eläväiseltä näyttää. Ja kai kuulostaakin, kunhan maltamme seurata Jaanan merkkejä ja olla tuuttaamatta innoissamme koko ajan täysillä. Se ei aina ole harrastajalle helppoa, kun laulu vie mennessään. Jaana on täystyöllinen pianonsa takana johtaessaa meitä lähinnä silmillään ja suun liikkeillä. Asemien vaihdot hän näyttää kädellään, kun saa sekunniksi sormet irti koskettimilta. Ei käy kateeksi!
Fonisti Uli (Ulrich Sturm) oli myös paikalla tuoden oman lisänsä konsertin äänimaisemaan. Saksofonin eri tunnelmiin taipuva ääni sopii hyvin dramaattiseen ohjelmaamme. Meillä on ollut viulua, kitaraa, huilua, haitaria – kerran tangoparikin tanssimassa argentiinalaisittain. Täysin a cappella (kokonaista konserttia) emme vielä ole rohkaistuneet laulamaan. Toivon että sekin päivä tulee; se olisi VIMMALLE taas askel eteenpäin kuorotalaulutaidon tiellä.
Väkeä on konsertteihimme tulossa, mutta lisääkin mahtuu! Teatterin suuren näyttämön vuokraus on isoin satsauksemme, jonka tietenkin toivomme onnistuvan. Tähän lähdettiin ”ei se pelaa joka pelkää” -asenteella, ja tästä kokemuksesta osaltaan riippuu mitä teemme seuraavaksi. Kaikki on vielä avoinna. Nyt annetaan kaikkemme 21.4. klo 15 ja 18 – tulee hirmuisen pitkä päivä! – ja sitten jäädään ansaitusti kesäteloille.
Huomaan soittaneeni täällä aikojen kuluessa kaksi kotimaista versiota kuubalaisklassikosta Lágrimas Negras, Mustat kyyneleet. Ei voi mitään – se vain on niin hieno biisi… Nyt tulee flamencolaulaja Diego el Cigalan sydäntä vavisuttava versio pianisti Bebo Valdésin kanssa. Siinä on jazzia, siinä on lattaria ja, tietenkin, flamencon duendea. Aye!!
Tämän kirjoitti jamatar 17.4.2024.