Kuopion kaupunginteatterin uutuusmusikaali Täydellinen resepti sai ensi-iltansa tänään. Toinen ensi-ilta on huomenna, koska päärooleissa on nykykäytännön mukaan kaksoismiehitys. Teos on, näin voi sanoa, täydellisen kotikutoinen, sillä sen on käsikirjoittanut ja ohjannut teatterin oma ohjaaja Taava Hakala ja säveltänyt teatterin kapellimestari Mika Paasivaara. Eikä koreografiakaan tarvinnut kaukaa hakea, sillä hän on teatterinjohtaja Antti Lahti, tanssija ammattitaustaltaan. Ja entäs aihe sitten? No – voisiko se kuopiolaisempi olla, kun keskushenkilönä on legendaarinen kalakukkoleipuri Hanna Partanen!
Uusi kotimainen musikaali on aina tapaus, joten se täytyi mennä katsomaan jo omaisten ennakkonäytäntöön. Kuulun ”omaisiin”, olinhan pitkät vuodet töissä teatterissa. Kuopion teatteri tunnetaan hyvänä musiikkiteatterina, ja sitä lippua se edelleen kantaa. Musikaaleja tehdään tasaiseen tahtiin, ja viime vuosina nimenomaan uusia kantaesityksiä. Pisteet siitä teatterille – ja kaupungille sen omistajana – sillä musikaalien tuottaminen ja esittäminen on kallista lystiä.
Säveltäjä yllätti heti kättelyssä: Kun alkusoitto kajahti ilmoille, siinä oli lattarikomppi! Musiikissa oli pitkin matkaa lattarimausteita etenkin vauhdikkaissa tanssinumeroissa. Teoksen musiikki on kautta linjan iskevää ja menevää ja solisteilla paljon hyvää laulettavaa. Ja ne solistit, tosiaan! Meidän teatterissa on todella kovia tykkejä: Akseli Ferrand on huikea, Lotta Vaattovaaran ääni kantaa ja soi niin että sydäntä viiltää, ja Lina Patrikaisen laulutaidot tunnetaan vanhastaan. Tanssikohtauksia on paljon ja ne ovat näyttäviä. Myös toimivaa ja kekseliästä lavastusta täytyy kehaista – esim. Kuopion sodanaikainen pommitus saa vaikuttavan visualisoinnin.
Mutta riittääkö kalakukkoleipurin tarinassa taikinaa kokonaiseen musikaaliin? No ei ihan! Siispä mukaan on leivottu hullunhauska rinnakkaisjuoni kuvitteellisesta nykyfirmasta, joka yrittää saada diilin amerikkalaisen miljardöörin avaruuslentojen muonittamisesta. Kalakukkohan on eines, joka säilyy tuoreena ”kuuhun ja takaisin”! Tästä saadaan paljon hupia aikaan, muun muassa hulvaton kondiittorikaksikko melkein varastaa koko shown. Stoori kaikkineen on toisaalta naivi ja puhtoinen, toisaalta aivan kreisi. Vastakohdat tukevat toisiaan, niin että juttu ei nyrjähdä imelän puolelle. – Tervemenoa katsomaan!
Olen tainnut näillä palstoilla ennenkin marmattaa musikaali-käsitteen hapertumisesta. Nykyään kun kutsutaan musikaaleiksi esim. iskelmätähdistä trhtyjä näyttämöteoksia, joiden musiikkina soivat kyseisen tähden hitit. Oikea musikaali on teos, johon musiikki on vartavasten sävelletty. Nuo tähtien hittikimarat ovat musiikkinäytelmiä, jos sitäkään. Tosiasiassa ne ovat kavalkadi väritettyjä kohtauksia tähden elämästä, pääosassa ne hittibiisit. En ole yhtään tällaista nähnyt, joten mikä minä olen niitä mollaamaan. Tehkööt vain – kun yleisökin tykkää – mutta musikaaleja ne eivät ole!
Ja sitten jotain aivan muuta. Missasin viime viikolla ekan lattaritanssituntini, kun menin sen sijaan kirjastoon. Oli pakko mennä, sillä siellä joku esitti Bulat Okudzavan lauluja. Tuo minulle täysin tuntematon ”joku” oli taiteilijanimeä Kalevi Suopursu käyttävä mies kitaroineen. Bulat Okudzavan sen sijaan tunnen hyvinkin, olen hänen lyyrisiä laulujaan fanittanut vuosikymmenet. Hän oli runoilija ja trubaduuri, jonka levyihin törmäsin missäpä muualla kuin Yleisradion äänilevystössä vuonna miekka ja kilpi. Mies lauloi runojaan vähin elein, minimalistisesti itseään kitaralla säestäen. Hänestä tuli silloisessa Neuvostoliitossa suursuosittu vastakulttuurihahmo, samoin kuin oli teräväsärmäisempi ja avoimesti systeemiä murjova Vladimir Vysotski.
Suopursu esitti Okudzavan lauluja hämmästyttävän autenttisesti, äänenväriä ja säestystyyliä myöten. Hän myös tiesi kertoa runoilijan elämästä, on kirjoittanut pienen elämäkerrankin hänestä. Todella sympaattista – ja erityistä saada kuulla georgialaisen kulttirunoilijan tuotantoa Kuopiossa. Se oli pienestä kiinni, sillä bongasin tilaisuuden kirjaston esitteestä, jonka ohimennen nappasin Taiteiden yönä museon esitehyllystä. Onneksi!!
Kyllä vain, YouTubesta löytyy paljonkin Okudzavaa. Tässä Molitva eli rukous. Mukana on englanninkielinen käännös, aika kömpelö tosin. Runot ovat hankalia kääntää. Mutta laulu menee sydämeen, vaikkei sanoja ymmärtäisi yhtään.
Venäläinen kulttuuri ei ole huudossa tänään. Mutta se ei ole venäläisen kulttuurin syy… Tämän kirjoitti jamatar 5.9.2025.