Yllätävä vastoinkäyminen on kohdannut minua uutta VIMMA-ohjelmaa harjoitellessa: En handlaa Kaksi puuta -laulua. Osasin sen vuonna 2014, jolloin se oli meidän Pihapuu -ohjelmassamme! Mutta nyt… En saa kiinni alttojen aloituksesta ”Ja me nauramme – -” enkä pysy stemmojen ajoituksissa. Aina inasen edellä tai jäljessä. Yritykset laulaa sopraano- tai pianoäänityksen kanssa menevät metsään. En ymmärrä! Tässä on nyt jokin outo mielen lukko. Millä avaan sen? Haastan itseni kaksintaisteluun tämän laulun kanssa. Ja taisteluni ainoa pämäärä on voitto. 25.4. klo 18 osaan tämän!
Katsoin edellisviikon videotallenteen (tämän viikkoista en vielä ole ehtinyt). Havainto: Laulujen sanat eivät kuulu kunnolla. Artikulaatiota täytyy terästää! Puhelimella tehty äänitys ei tietty ole priimaa, ja piano rompottaa yli kaiken muun. Mutta varmasti meillä on ääntämyksessä selkeyttämisen varaa.
Eilisissä treeneissä minulle kävi taas se, että keskittyminen herpaantui kriittisellä hetkellä. Kesken laulun mieleni karkasi ties minne, ja soolo-osuuden tullessa olin ihan pihalla. Olen itse sooloa halunnut, ja sen saatuani sössin sen! Outoja juttuja nämä. Alkaako kaali vanhuuttaan hapertua?
Olen täällä manikoinut Anna-Leena Härkösen pitkiä, työläästi opeteltavia laulutekstejä. Mutta upeita kielikuvia niissä on – kuten tämän viikon ulkoläksyssä: ”kivun kipinöivät veitset” ja juna joka kiitää ”kuumaan valoon syöksyen”. Runoilijalta syntyy tuollaisia. Sanavalinnoilla saa aikaan tiheitä tunnelmia. Ja VIMM-kuoron tehtävänä on nyt saattaa nämä kielikuvat ja tunnelmat yleisön kuuluville.
Konserttimme puhekohtausten harjoittelu alkoi eilen. Rooleihin lupautuneet ovat oikein hyviä ja kävivät innolla työhön. Kohtauksethan ovat hyvin lyhyitä ”minidraamoja”, hetkiä erilaisten parien elämästä. Näyttämötilan käyttöä ja roolihahmojen tulemisia ja menemisiä suhteessa kuoroon on hankala kuvitella etukäteen. Mutta sitten helpottaa, kun päästään käymään läpi lauluja ja kohtauksia yhtenä jatkumona. Tästä tulee taas aimo askel yhä teatterillisempaan suuntaan VIMMAN esiintymisissä.
Nyt kyllä hamittaa, kun en pääse Ystävänpäivänä Vox Polariksen pop-konserttiin Lumitille. Minulla on silloin ILO-keikka teatterin lämpiössä. No, ei maha mittää! Todella kiinnostaisi kuulla. miten tämä tyylikäs jengi irrottelee Elviksen, Beatlesien, Leonard Cohenin & kumppanien hittien parissa. Jospa konsertti jymymenestyisi niin, että se täytyisi uusia…!
Koin tänään tutussa paikassa – eli Alava-talon salissa (jossa VIMMAKIN siis harjoittelee) – jotain ennen kokematonta. Siellä oli päivätanssit, joissa lämppärinä Mummopunk ja pääesiintyjänä Shakin’ Skeletons. Alavan päivätansseissa en ole ikinä käynyt, ja kyseisistä bändeistä en ollut kuunaan kuullut. Mummot soittivat ja lauloivat reippaasti, nimensä mukaisesti. Mutta entäs Tärisevät Luurangot? Nehän ovatkin ihan laatuisa vintage-bändi! Ne skulasi 50-60-luvun rockia niin muhevasti, että tanssilattialle tuli tungosta. Meitsikin pisteli menemään muutaman kipaleen, ihan friistail-meiningillä. Kaiken huipuksi ilmeni, että bändin solisti asuu samalla kadulla kuin minä! Mitäs me taiteilijat… 🤩
Törmäsin niin komeaan versioon Eppujen Joka päivä ja jokaikinen yö -hitistä, että se on nyt aivan pakko jakaa teillekin. Club for Five on Suomen eturivin a cappella-yhtyeitä – joten täältä pesee:
Tämän kirjoitti jamatar 4.2.2026.