Ateenassa Akropoliin juurella on amfiteatteri, jossa pidetään kesäaikaan konsertteja. Olen laulanut siellä monituhantisen yleisön joukossa Mikis Theodorakisin lauluja – suomeksi, kun en kreikkaa osaa. Varmaan siellä laulettiin myös ne kaksi Theodorakis-laulua, jotka tulemme esittämään VIMMA-kuoron ensi kevään konsertissa.
Sinä seisoit silloin ikkunassa -laulun teksti on erityisen kiehtova, houkuttaa miettimään mistä se oikeastaan kertoo. Teksti on runoilija Jannis Ritsosin, moninkertaisen Nobel-ehdokkaan, kirjoittama. Äiti katselee ikkunan ääressä seisovaa poikaansa. Ikkunan takana näkyy satama. Sitten kuva muuttuu surrealistiseksi: Huone onkin tähtilaiva, jota poika ohjaa kohti avaruuksia. Monitulkintainen tarina. Oma tulkintani siitä viettää unen ja muiston suuntaan. Koko runo voi olla unikuva, johon sekoittuu muisto pojasta. Ehkä poika on jo jättänyt tämän elämän ja purjehtinut tähtitarhoihin. Tai ehkä tämä on enneuni: Äiti pelkää pojalleen tapahtuvan jotain pahaa. Lopussa kuva särkyy arjen todellisuuteen. Äiti on yksin.
Tuo ylläoleva, kuten sanottu, on vain yksi tapa lukea tämä runo. Theodorakis on antanut sille kepeän, kansanlaulumaisen sävelasun. Tummavärisempi sävellys olisi jo alkutahdeista ennakoinut tulevaa ja ”pilannut” loppukäänteen tehon. Erikoista muuten, että Arja Saijonmaa ja useat kreikkalaisetkaan esittäjät eivät laula viimeistä säkeistöä. Niin laulu jää vaille dramaattista huipennustaan. Miksihän? En osaa edes arvailla.
VIMMA Välimerellä – ohjelman toista laitaa, mitä teksteihin tulee, on Agustin Laran Granada. Alkutekstikin on varmasti romanttisen paisutteleva – mutta käännös on yltiöromanttisuudessaan aivan hillitön: Viini, ruusut, säilät, sydänten hehku ja kitaran soinnut… Itse asiassahan tämä on ylistyslaulu kyseiselle Espanjan maakunnalle, sen ylväälle menneisyydelle ja kauniille naisille. Se pitää esittää rinta rottingilla, täynnä totista paatosta – ja rakkautta maahan ja sen suloisiin antimiin.
Maestramme Jaana ei lakkaa painottamasta meille, että laulamme myös kasvoillamme. Jos kasvojen ilme ei kerro mitään, menee laulun sanomakin kuulijalta ohi. Laulakaa peilin edessä ja katsokaa miltä näytätte, sanoo Jaana. Suomalaiskansallinen perusnaama ei kelpaa! Ei myöskään liioitellut elkeet. Itse uskon että kun eläytyy lauluun, ilme tulee mukana. Niinhän on muussakin elämässä. Kun olen kiukun tai ilon vallassa, tunne näkyy takuulla kasvoilta. Ja lauluissahan on aina myös tunnetaso, sanoissa ja sävelissä.
Minulle sanat ovat säveliä tärkeämmät, koska niissä sanotaan se mitä laululla halutaan sanoa. Jos en ymmärrä sanojen viestiä, käy tulkinta hankalaksi. Silloin täytyy kehittää laululle oma selitys. Ymmärtämättä on mahdoton laulaa! Ajatellaan vaikka laulamista kielellä jota ei osaa. Tarvitaan apukäännös. On tiedettävä edes mistä laulussa on kysymys ja mikä on sen tunnetila. Joka tapauksessa hienointa laulamisessa on minusta juuri se, että saa tulkita. Saa tehdä laulusta ”omansa”. Kuorona teemme tietenkin yhteisen tulkinnan, jonka hiomme Maestramme johdolla.
Kun alkujaan näin Granadan Jaanan ehdokaslistalla konserttimme lauluista, sekoitin sen toiseen meksikolaishittiin Malaguenaan. Olin heti että ”Ei me tätä voida esittää, ei riitä taidot lähellekään!” Ovathan nämä molemmat laulajavirtuoosien bravuureja, mutta etenkin Malaguena. Tässä soitto- ja laulutaitojaan esittää duo Pino & Pino. Huikeaa! Ja lauluhan on serenadi iki-ihanalle malagalaistytölle…
Tämän kirjoitti jamatar 23. syyskuuta 2026.