Käyttäjän Marita Jama lähettämä 9. syyskuu 2009 kello 17:55
Maanantai 7.9., jatkoryhmän toinen kokoontuminen: Porukkaa tuvan täydeltä, eli tämä homma tulee selvästi tarpeeseen. Tilausta oli, tarvittiin vain Jaana Turunen luomaan toiminnalle muoto ja käynnistämään se.
Eteemme läväytettiin taas uusi nuotti: tango Jalousie, Mustasukkaisuutta. Se joka alkaa korkealta ja kovaa: ”Järjen veit ja minusta orjan teit…” Nyt opimme, että korkealtakaan ei aina tarvitse laulaa kovaa. On haasteellista laulaa säästeliäämmällä volyymilla ja silti kantavasti. Äänen voimakkuudella ja sävyillä saadaan laulamiseen tunnetta ja tulkintaa. Lauloimme tangoa kahtena rivinä vastakkain toisillemme ja koetimme saada viestin perille. Kuulijan, vastaanottajan huomio täytyy napata ja pitää otteessaan, muuten on sama vaikka laulaisi seinille.
Stemmalaulua maisteltiin ikikauniin kansanlaulun On suuri sun rantas autius parissa. Korviahivelevän hieno sovitus, kunhan opimme kaikki osuudet kunnolla.
Kerrattiin myös viime kerran lauluja. Kiiriminna kaariminnassa riitti riemua, kun vaihdoimme lennossa rooleja rytmikompista ylä- ja alaääneen ja ”häirikköön”. Pientä väläystä siitä kuinka hauskaa ja leikkisää kuorolaulu voi olla.
Lisään toivelistalleni negro spiritualin (esim. Swing Low, Sweet Chariot) ja italialaisen iskelmän (vaikkapa Poika varjoisalta kujalta). Molemmissa genreissä on hienoa materiaalia vaikka kuinka. Mutta Jaana valitsee ja päättää – ja tähänastisen perusteella hänen valinnoissaan ei ole moitteen sijaa, päin vastoin.
Ja ensi viikolla arvatenkin taas uudet kujeet!
Kommentoinut Jaana Turunen 9. syyskuu 2009 21:05
Hyviä ehdotuksia, laitan ne mieleen. Kiva, että kappalevalinnat ovat ollet mieluista!