Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 29. syyskuu 2010 kello 20:59
Maanantaina näytti tosi pahalta korttien toteutumisen suhteen, mutta sain kun sainkin keksittyä ratkaisun. Joulukorttiprojekti siis toteutuu! Marraskuun alussa äänitetään (paikka ja aika varmistuvat vielä) ja valmiit kortit saa hintaan 5 €/ kpl marraskuun loppuun mennessä. Mietin vielä, että tilataanko niitä kuitenkin 1000 kpl, kun hintaero on niin järkyttävän pieni 500 kpl:seen nähden…
Tämä tarkoittaa sitä, että lokakuussa lauletaan orkesterikappaleita hieman vähemmän ja ohjelmistoon tulee JOULULAULUJA. Äänitys tehdään mahdollismman yksinkertaisesti eli te ja minä pianon tai urkujen ääressä. Kappaleet ovat vanhoja ja sovitukset minun tekemiä eli tuoreita :-). Yhdessä illassa pitää saada valmista, ja valmistahan tulee, kun niin halutaan. Kappaleet selviävät ensi maanantaina…
Tällä viikolla on taas ollut ilo kuulla ihanaa laulua. Kaikkein ylimpien äänien laulaminen alempaa vaatii vielä harjoittelua: siis missä hypätään alas ja mihin asti. Tätä käymme pikkuhiljaa läpi ja erityisesti ylimääräisessä harjoituksessa. Tämän viikon kappalevalinnat ovat herättäneet mielenkiintoisia keskusteluja ja mielikuvia. Ensi viikolla lauletaan taas jotain uutta (muutakin kuin joululauluja), paitsi kuorossa: siellä riittää vielä hommaa Kuolleissa lehdissä ja Oravalaulussa. Varsin lupaavaa laulaminen oli jo nyt, mutta ensi tiistaina on se kuuluista kolmas kerta, jolloin stemmat alkavat vihdoin tuntua edes osittain tutulta. Olisipa jo ensi viikko!
Kommentoinut Jaana Turunen 4. lokakuu 2010 08:06
Nyt selvisi hintaeron juju: painotekniikka. 500 kpl erä tehdään eri tekniikalla kuin tuhat kappaletta.
Kommentoinut Minna Kumpulainen 1. lokakuu 2010 22:01
Jaana olet kyllä tehnyt Kuolleet lehdet -kappaleeseen aivan ihanan sovituksen. Siitä tulee varmasti hienon kuuloinen kunhan kaikki äänet loksahtavat paikoilleen. Oravalaulukin on hyvin kaunis, mutta vei enemmän aikaa opetella sävel, kun vanha sävel vaan mielessä viipotti. Ja hassu muistelo tulikin siitä, että pienenä luulin, että siinä lauletaan ”eipä sinne hallin hammas eikä metsämiehen varvas” 🙂
Ja mahtavaa, että pääsemme tekemään joulukortit. Eipähän tarvitse tänä vuonna raahautua Tiimariin miettimään minkälaisia joulukortteja sitä tänä vuonna väkertäisi.
Ensi viikolla itselläni jää tällä erää kaikki laulut iltavuorojen vuoksi väliin, mutta yritän itsenäisesti vähän opiskella ainakin Orjien kuoron sanoja ja saatanpa työn lomassa vihellellä tai lauleskella vähän muutakin. Onhan sanonta: Ain laulain työtäs tee.