Laulukutsu!

Käyttäjän Minna Kumpulainen lähettämä 27. huhtikuu 2011 kello 19:57

Moikkelis koikkelis taas!

Tänään sähköpostiini rapsahti kutsu Vire Kodin kevätjuhlaan ja kyselivät pääsisimmekö sinne laulamaan. Juhla pidetään torstaina 26.5 klo. 15-17 eli mahdollisimman huonoon aikaan varmasti monelle päivätyössä käyvälle. Jaanan kanssa tästä jo juttelinkin ja Jaana ei valitettasti pääse meitä säestämään (mikäli pieni porukka meitä sinne eksyy). Ajattelinkin, että jos sinne on halukkaita lähtijöitä, niin voisimme toimia ns. esilaulajina ja laulaa näitä ”konserttilaulujamme” kuten Kalliolle kukkulalle, Oman kullan silmät, On neidolla punapaula, Lauantai-ilta yms. Neljäkin laulua varmasti riittänee mikäli ei sitten innostuta! Stemmatkin noissa lauluissa on kyllä hienot, mutta niiden laulaminenhan riippuu sitten kokoonpanosta. Eli ilmoitelkaapa tähän ketkä mahdollisesti olisi kiinnostuneita ja pääsisi paikalle.

Ja mikäli tämä ”keikka” ei onnistu, niin mitenkä olisi joku toinen ilta sitten pieni hyväntekeväisyyskeikka samaan tapaan kuin jouluna. Ja lopuksi tietenkin kajahtaisi suvivirsi!

Kommentoinut Riitta Särkilahti 1. toukokuu 2011 22:29

Valitettavasti töissä tuolloin  26.5 …mutta mukana jos jatkossa ajankohdat sopii

Kommentoinut Jaana Turunen 30. huhtikuu 2011 07:33

Kyselyn perusteella aika moni tekisi mielellään joitakin ”hyväntekeväisyyskeikkoja” vanhainkoteihin, laitoksiin yms. MInulle itselleni ei valitettavasti tuo aika sovi, mutta ilman muuta joku toinen kerta. Virekodille ei oikeastaan sovi pariakymmentä henkeä enempää laulamaan ja tuskin moneen muuhun paikkaankaan (ehkä KYSin aulaan :-). Senpä vuoksi voisimme mainiosti tehdä Maestralaulajina 2-3 keikkaa ja kaikki eri porukoilla. Ja toisaalta, pakko ei ole kenenkään eikä siitä tarvitse ottaa stressiä, kun laulajia riittää.

Viimeisimmät postaukset

Scroll to Top