Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 14. helmikuu 2012 kello 11:12
Ennen eilistä olisin vastannut, että ei, mutta nyt kyllä mietityttää. Sain siis lapsilta jonkun taudin viikonlopuksi ja sunnuntai-iltana ääni oli siinä kunnossa, että laulamista ei voinut miettiäkään. Ehdin jo kysäistä sijaistakin maanantain tunneille, mutta koska sellaista ei äkkiseltään löytynyt, päätin pitää itse tunnit. (Tämä on se kohta, jossa muistutan, että älkää tehkö niin kuin minä, vaan niin kuin minä sanon: Jos on kurkku kipeä, silloin ei lauleta ja puhuta.)
Varovaisin ottein aloitimme laulutaitotunnin ja jotenkin siitä selvittiin. En tosin uskaltautunut laulamaan liiemmälti mukana, mikä hankaloitti uusien laulujen oppimista selvästi. Onneksi kerrattavia kappaleita riitti. Laulukoululaisten tullessa seitsemän jälkeen ajattelin jo selviäväni illasta ok. Toisin kävi. Laulukouluryhmä nimittäin lauloi NIIN UPEASTI, että minunkin ääneni aukesi ja illan päätteksi puhuin paremmalla äänellä kuin koko päivänä ja tänään flunssa on selvästi helpottanut.
Laulamisen ei tosiaan tiedetä parantavan flunssaa, mutta jollain tavoin se auttoi minua eilen. Säästän teidät tarkemmilta yksityiskohdilta, mutta kurkussa tuntui selvä muutos illan aikana. Eräässä tutkimuksessa mitattiin kuorolaulajien vastustuskykyä Mozartin Requiemin laulamisen yhteydessä Saksassa. Se tutkimus osoitti, että eräät vastustuskykyä lisäävät aineet (joka haluaa tietää enemmän, saa itse lukea tämän lääketieteeseen liityvän artikkelin) lisääntyivät laulaessa. Saattoiko näin käydä minullekin?
Sitten takaisin laulukouluun. Ryhmä nimittäin väläytti aivan priimaluokan laulua eilen illalla. Se jos mikä, on upeaa! Toivottavasti laulamisen tiimellyksessä laulajat ehtivät tunnustelemaan itseään ja sitä, miltä tuollainen laulaminen tuntuu. Laulamisen suhteen pitäisi nimittäin edetä tuntemusten mukaan eikä korvan. Se on välillä vaikeaa.
Viikonloppuna ja eilen esiin nousi taas pienryhmäasiat. Kiinnostusta erilaisiin pienryhmiin tuntuu olevan kovastikin. Tarvettakin niille on mm. lyhyemmän keston, sisällön yms. vuoksi. Siitäpä minulle tulikin ajatus, että pitäisikö ensi syksyksi syntyä nykyisten rinnalle vähän isompia pienryhmiä, noin 6-8 laulajan tunteja, joilla käytäisiin viikoittain opettelemassa syvällisemmin eri asioita? Jos kiinnostusta on, tätä voisi testata kevään aikana…
Kommentoinut Jaana Turunen 14. helmikuu 2012 11:22
Laulufoorumille on muuten taas lisätty laulutietoa…