Kesä keikkuen tulevi

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 8. toukokuu 2012 kello 11:44

On tullut aika naputtaa kevään viimeinen blogipostaus!

Pääaihe tällä kertaa on tietenkin eiliset Maestran Kevätlaulajaiset Albatrossissa. Pitkän pimeän (hämärästi valaistun) makasiiniravintolan perälle kokoontui iso iloinen joukko maestralaisia laulamaan täysin palkein kesän tervetulleeksi. Ja mikä parasta: live-bändin kera! Biisilista oli mittava ja monipuolinen, käsittäen suosikkeja laulukirjastamme ja jotain sen ulkopuoleltakin, kaikki kuitenkin kauden mittaan laulettuja.

Vaikka paikka oli viihtyisä, laulaminen siellä oli raskasta. Hirsiseinät ja kattorakenteet imivät äänen kuin villasukan sisään. Ja kun bändillä oli vahvistimet mutta meillä ei, täytyi puristaa vatsanpohjasta asti että laulamisesta olisi kuulunut edes jotain. Tältä se ainakin minusta tuntui. Halutessaan pääsi myös esilaulajaksi mikin taakse, mikä tietysti auttoi kuuluvuusongelmassa. Minäkin könysin stagelle kaksi kertaa – mutta niinhän siinä taas kävi, että muuten ulkoa osatut sanat unohtuvat kun on mikki nokan edessä. Ja kirjasta laulaminen pudottaa tunnelman. Tiiraile siinä sitten pientä pränttiä kirjasta, kun tahtoisit eläytyä täysillä lauluun!

Maestran piirissä saattaa syksyllä alkaa pyöriä myös jazz-ryhmä. Meitä olisi viisi innokasta jatsityttöä, jos vain saadaan ajat ja muu käytäntö sopimaan. Siinä onkin sumplimista eri elämäntilanteissa olevien naisten kesken. Opettajaksi ehkä saisimme uuden Apu-Maestran, joka Jaanan mukaan on perehtynyt myös jazziin. Meitä kiehtovat vanhat ihanat standardit, itseäni esim. polttelee sellaiset kuin Stormy Weather ja Lazy River. Otan pian meilillä yhteyttä ringin muihin jäseniin ja alamme pohjustaa suunnitelmaa.

Ja nyt: ei kun odottelemaan kesäristeilyä ja Savonlinnan oopperareissua! Iloisiin kuulemiin ja näkemiin, kuten joku joskus jossain radio/TV-ohjelmassa sanoi.

Kommentoinut Jaana Turunen 9. toukokuu 2012 15:15

En tohdi laittaa muita kuvia julkisiksi kuin alla olevan Maestra & bändi kuvan. Kuopion Maestralaulajien ryhmän jäsenet löytävät loput kuvat ryhmän sivuilta. (Etusivun vasen alareuna, klikkaa Kuopion Maestralaulajat -ryhmää ja selaa aukeavaa sivua alaspäin).

Kommentoinut Jaana Turunen 9. toukokuu 2012 14:49

Kommentoinut Jaana Turunen 9. toukokuu 2012 14:44

Ke illassa on vielä yksi tuntivaraus koululla, mutta en ole vielä laittanut siihen tuntia. Pitäisikö se laittaa pineryhmätunniksi eli sitä voisi varata 3-6 hengen porukat jazztunneiksi yms.? Tai jopa niin, että on tunnit ja teemat, ja niihin saa halukkaat varata paikan?

Valokuvia Albatrossista on tulossa piakkoin…

Viimeisimmät postaukset