Lauluja, lauluja, lauluja!

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 26. lokakuu 2012 kello 16:40

Tämä on SADAS Maestra-postaukseni. Enpä olisi arvannut – .

Ihan ensiksi täytyy vielä palata lauantain kirkkokeikkamme tunnelmiin. Oli mahtavaa laulaa hääparille ja vieraille. Tapahtuma oli liikuttava kuten vihkimiset aina. Pappi puhui kauniisti rakkaudesta ja siitä, että se tunteen lisäksi on myös tekoja. Tilaisuuden päätyttyä sulhasen isä ojensi meille jokaiselle kiitokseksi CD:n, jolla (ainakin minun saamallani) Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan laulajat esittävät joululauluja. Oiva lisä joulumusiikkikokoelmaani!

Sekä kuorossa, popissa että laulutaidossa on laulettu PALJON uusia lauluja. Yksi parhaasta päästä on Tauno Palolle sävelletty Tuutulaulu. Se on peräisin levyltä, jolle valittiin tunnettujen runoilijoiden tekstejä ja niille säveltäjiksi Henrik Otto Donner, Erkki Melakoski ja Eero Ojanen. Ei siis ihme että levystä tuli legendaarisen hieno. Minulla on sitä kaksikin kappaletta, toisen annoin aikanaan vanhemmilleni joululahjaksi.

Löysin hyllystäni myös Love Me or Leave Me sekä Billie Holidayn että Nina Simonen versioina. Simone yllättää jammailemalla väliosassa pianollaan ilmiselvästi Bachia.

TV:stä tuli dokkari John Lennonin New Yorkin vuosista, ja yhdessä kohtaa taustalla soi Stand by Me. Pyhät pyssyt, myös Lennon on siis laulanut sen! Tätä en tiennyt. Intouduin kuuntelemaan kaikenlaisia versioita netistä, ja kyllä minulle tutuin Ben E. Kingin siivu piti pintansa suosikkinani – Lennonin tyylitietoisesta ja sydämeenkäyvästä esityksestä huolimatta.

Nuorena inhosin operettia, mutta nyt vanhemmiten osaan jo antaa arvon operettisävelmien kauneudelle. Ja kun laulutaidossa tutustuin itselleni uuteen operettilauluun Tummanpunaruusut, sitä oli mukava myös laulaa. Yllätyin tosiaan.

Nettiavaruudesta osui korviini myös Frank Sinatran tulkinta Killing Me Softly -laulusta. Tällä kertaa vanha Sinisilmä kyllä petti pahasti. Minusta tuota laulua kerta kaikkiaan ei saa laulaa noin pliisusti ja vailla ajatusta. Sorry, Frankie-Boy.

Ilouutinen: Olen oppinut tekemään rrrr-harjoituksen niin ettei pärinä katkeile. Edistystä! Solfaharjoituksissa olen edennyt osaan 5. Tavoitteena on että sävelkorkeus ehdollistuu käsimerkkiin, niin että oikea ääni tulisi ulos aina kun teen sitä vastaavan merkin. Ja tämän pitäisi onnistua missä tahansa järjestyksessä. Ei totisesti ole helppoa…

Kommentoinut Jaana Turunen 27. lokakuu 2012 07:41

Jättionnittelut sadannesta blogista Marita! Ajatella, että niitä on jo niin paljon… Blogisi ovat jatkuvasti yksi suosituimmista asioista Maestranetissä, joten ilahdutat meitä monia kirjoituksillasi viikoittain. Kiitos sinulle siitä!

Uuden kirjan kappaleista myös minun suosikkejani ovat Tuutulaulu ja Love me or leave me. Jälkimmäisestä löysin tänne videoihin ”alkuperäisimmän version”. Kaikkien mainitsemiesi laulajien versiot ovat myös upeita. Eikö ole hienoa, että yhden kappaleen voi laulaa monella eri tavalla ja ne kaikki ovat upeita?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s