Miksi laulan? Osa 2: Karaokeen hurahtaneet

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 13. marraskuu 2012 kello 11:30

Laulua voi harrastaa monin tavoin: yksi liittyy kuoroon, toinen hankkii karaokelaitteet, kolmas käy laulutunneilla. Joku laulaa bändissä, joku omaksi ilokseen. Monenlaisia lauluryhmiä löytyy myös aina duosta lauluyhtyeisiin. Lauluklubi Maestrasta löytyy tätä kaikkea. Onkin vähän syytä esitellä asiaa tarkemmin ja samalla joitakin laulajistamme. Tämä on kirjoitussarjan Miksi laulan? Osa 2: Karaokeen hurahtaneet.

Haastattelin kahta Maestralaulajien kokenutta karaokekonkaria, Merjaa ja Ranea, heidän lauluharrastuksestaan. Annetaanpa heidän kertoa itse omasta laulamisestaan ja karaoken lumosta:

  • Miten ja milloin aloitit laulamisen?

M: Ainahan sitä on tullut lauleltua kotona, mutta karaokea kokeilin ekan kerran joskus 2000 -luvun alussa, sitten oli monen vuoden tauko. Kokeilin uudelleen joskus v. 2006, mutta harrastus siitä tuli yhtäaikaa laulukoulun aloittamisen kanssa eli vv. 2009-2010.

R: Olen laulanut lapsesta saakka omaksi, ja myös kavereitten iloksi, koska mm. pelireissuilla linja-autossa minua pyydettiin aina laulamaan. Lauloin pienenä jo leikkikoulussa sekä Kuopion teatterin Nuorisolinjalla ollessani. Karaoken aloitin noin 3 vuotta sitten.

  • Miksi laulat ylipäätään?

R: Laulaminen on mukavaa, rentouttavaa – se  antaa terveyttä elämään. Laulu herättää aina positiivisia ajatuksia ja antaa hyvän mielen silloinkin, kun sattuu  muuten ”ottamaan  pattiin”. Laulaminen on yksinkertaisesti suuri nautinto.

M: Se on mukavaa ja rentouttavaa. Kun työpäivän jälkeen menee laulamaan joko tunnille tai karaokeen, niin unohtuu työasiat aika nopeasti. Olen huomannut, että mitä enemmän laulaa ja kuuntelee musiikkia niin sitä helpommin oppii uusia kappaleita. Sävelmuisti kehittyy.

  • Miksi laulat nimenomaan karaokea? Mikä on parasta karaokessa?

M: Se on helppo tapa aloittaa lauluharrastus, kun sanat ja musiikki ovat valmiina. Ei tarvitse opetella sanoja ulkoa. Tosin ”nälkä kasvaa syödessä” ja nyt on kivempi laulaa jos muistaa sanat ulkoa. Mukava kun huomaa onnistuvansa ja saa palautetta jopa tuntemattomilta ihmisiltä ja oppii uusia lauluja ja yleensä ottaen siihen vaan jää koukkuun…. Ehkä meissä kaikissa asuu pieni ”esiintymiskärpänen” … 🙂

R: Toteutan siten itsessäni olevaa vahvaa musiikillista puolta ja saan laulaa niitä kappaleita, joita haluan. Karaokessa voi kuunnella omaa ääntään, miten laulaa. Taustamusiikki tukee laulamista.

  • Kenelle karaoke sopii?

R: Karaoke sopii kaikille, jotka rohkenevat ylittää itsessään sen kynnyksen, että uskaltaa laulaa.

M: Kaikille, siis IHAN KAIKILLE. Vanhin tapaamani karaokelaulaja on 91 v Veikko …

  •   Miksi kannattaa aloittaa karaoken laulaminen?

M: Laulamisen ja esiintymisen oppimisen vuoksi: jos on ujo ihminen, niin itsensä voittaminen kasvattaa itsetuntoa. Samalla tutustuu uusiin ihmisiin.

R: Se parantaa elämänlaatua ja tuo uusia, hyviä ystäviä. Karaoken harrastajat ovat iloisia, positiivisia ihmisiä. Kaikkia ääniä tarvitaan laulamisessa, ja siten kaikki jotka haluavat, osaavat ja oppivat laulamaan. Karaokelaulaminen ”pidentää ikää” ja tuo mukanaan uusia  elämyksiä sen suhteen mitä kaikkia piireitä ja kykyjä itsestä löytyy. Karaokessa kilpaillaan ennenkaikkea itsensä kanssa.

Maestralaulajien joukosta löytyy paljon innokkaita karaokelaulajia. Omia karaokeiltojakin vietämme. Sakara eli Savon Karaokeyhdistys järjestää aktiivisesti toimintaa karaokekärpäsen puremille.

Viimeisimmät postaukset

Scroll to Top