Laulu raikui Kallamarinan makasiinissa

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 28. heinäkuu 2015 kello 11:47

Maestran neljän kesäisen yhteislauluillan sarja on nyt laulettu ja mukavaa oli. Yhden illan kolea sääkään ei pelottanut laulajia pois ja loppusaldona on liki sata laulua ja pitkälle kolmattasataa laulajaa. Pikakysely lopussa kertoi, että lauluiltoja saisi tulla lisää.

Heinäkuu on mennyt osittain lomaillen, osittain laulattaen. Torstain avovesijuoksujen jälkeen pidän kaksi viikkoa pelkkää lomaa ja sen jälkeen tartun taas sorviin täydellä teholla. Elokuun puolessa välissä lähtevät siis tulevan kauden infokirjeet ja laulukausi alkaa maanantaina 24.8.2015. Maestrassa laulamisesta kiinnostuneille on sunnuntaina 23.8. info- ja tutustumistilaisuus ja samana päivänä on myös mahdollista tulla Estill-tutustumisworkshopiin, jossa tutustutaan siihen, mitä Estill Voice Training on.

 

 

Viimeisimmät postaukset

Scroll to Top