Nyt talvilomaviikolla on ollut aikaa seilata netissä löytöjä tehden. Ensinnäkin: Sata salamaa -laulun mysteeri selvisi: Kyseessä onkin scifi-juttu! Väki pakenee tuhoutuvalta maa-planeetalta, ja laiva joka on ”valmis nousemaan” onkin avaruusalus. Toki se rakkaus-teemakin siellä on, mutta sanoittaja halusi vasiten tehdä tekstistä arvoituksellisen – ja tosiaan onnistui. Että semmoinen tapaus!
Netistä löytyi myös Ylen v. 1980 tuottama, aidossa ympäristössä kuvattu Pohjalaisia -ooppera. Loistavassa solistikaartissa mm. Jorma Hynninen, Anita Välkki ja Usko Viitanen ja bändinä radion sinfoniaorkesteri Leif Segerstamin johdolla. Upeasti laulettu, näytelty ja soitettu. Leevi Madetoja ansaitsisi paikan veristisen oopperan valioliigassa Leoncavallon, Mascagnin ja kumppanien joukossa.
Lempparibändeihini kuuluva Haloo Helsinki! on julkaissut uuden albumin, johon liittyvät videot piti tietty myös katsastaa. Tunteikas balladi Rakas tuo poprock-yhtyeestä esiin uutta, pehmeämpää puolta. Hulluuden Highway on tutumpaa menomusaa. Diggaan bändin energisyyttä ja solisti Ellin laulusaundia. Hän ja pojat pitävät tasonsa ja stailinsa, arvostaen työtään ja yleisöään.
Voice of Finlandiakin olen taas seurannut vaihtelevin tuntein. Kaikki tämän lajin formaatit ovat enemmän viihdettä kuin aitoja kilpailuja, sillä taidoiltaan paras ei aina suinkaan voita vaan yleisön suosikki. Monta hienoa laulajaa on nytkin jo pudonnut kisasta, mikä tavallaan madaltaa intoani seurata ohjelmaa. Silti aion pysyä mukana ja nähdä kuka voittaa finaalin. Enkä lakkaa hämmästelemästä kuinka paljon upeita, musiikille omistautuneita laulajia pienestä Suomesta löytyy.
Lopuksi tärkein: Viikon varrella olen myös treenannut Tulessa! -laulujamme. Metodini on laulaa omaa stemmaani jonkin muun stemman päälle, totutellakseni livetilanteeseen kuorossa. Mutta usein käy niin, että jo onnistuneesti vedetty stemma onkin hakoteillä kun palaan kierroksellani kyseiseen lauluun. Muistijälki on vieläkin liian ohut! Ja samalla pitäisi oppia tekstejäkin ulkoa. Kyllä tämä työstä käy…
Tämän kirjoitti jamatar 10.3.2017