Viimeinen silaus

Huomenna meillä on ensi-ilta! Kukin VIMMAlaisista trimmaa itsensä konserttiesiintymiseen omalla tavallaan. Allekirjoittanut on käyttänyt nämä viimeiset päivät laulamalla laulut yksi kerrallaan (ulkoa tietenkin), pysähtyen tarkistamaan jokaisen epävarman kohdan (sanat tai sävel) nuoteista. Se on hidasta, mutta oikotietä ei ole. On se vain kumma, että aina on muutama fraasinpuolikas, joka ei tahdo painua mieleen millään. Ja tällä kertaa lauluissa on ennätyspaljon myös vokaliiseja (kiitos Heikki Sarmannon!), joita on haastavaa erottaa toisistaan. Ainakaan  minä en muista niitä erikseen. Kuoron mukana laulaessa ne sentään menevät jotakuinkin kohdilleen…

Työlästä tämä kuorossa laulaminen! Mutta me teemme suurpalveluksen aivoillemme ja muistamiskyvyllemme, sillä kaikki tämän kaltainen toiminta on aivoille kuntosali.

Jaana antoi sähköpostilla hyvät viime hetken vinkit huomista varten. Toivotaan ettei kukaan pökerry eikä saa kolossaalista yskänkohtausta lavalla. Ja skarpataan jokaisen laulun aloitus täsmälliseksi ja selkeäksi – sillä aloitukset ja lopetukset ovat esiintymisessä todella tärkeät. Siinä välillä voi sattua kaikenlaista, mutta katsojan/kuulijan mielikuvaan vaikuttaa eniten koko esityksen ja sen kunkin numeron aloitus ja lopetus.

Teijan teematunnit ovat olleet ihastuttavan monipuolisia, otsikkona olisi voinut olla ”Laulaen maailman ympäri”. Me jotka osallistuimme nautimme myös Teijan leikkisistä ja vaihtelevista ääniharjoitteista. Tunneilla on ollut sanalla sanoen KIVAA! Jaanan maanantaitunneilla ei tehdä yhtä paljon äänitreeniä, varmaan sillä ajatuksella että ehditään sitten laulaa enemmän lauluja. Minusta äänitreeni, varsinkin kun se tehdään huumorin pilkkeen kera, on ihan yhtä antoisaa kuin laulujen laulaminen. Mutta juuri nyt kaikkein tärkeintä on, että saisimme pitää kokoontumistilamme Steiner-koululla ja että teematunnit jossain muodossa jatkuisivat myös syksyllä. Ja mielellään niin, että myös Teija pysyy mukana kuvassa. Sillä nämä kaksi maestraamme täydentävät toisiaan ihan prikulleen.

Tämän kirjoitti jamatar 19.4.2018

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s